Suomeen palanneen ruotsinlaivan matkustajat pääsemässä uudelleen matkaan iltapäivällä

Turku
14.11.2018, 10:32

Kotimaa

Naantaliin teknisen vian vuoksi palanneen ruotsinlaivan matkustajat ovat pääsemässä uudelleen matkaan iltapäivällä, kerrottiin Finnlinesilta STT:lle. Kapellskäriin matkalla ollut Finnfellow-alus palasi Airistolta takaisin keskiviikon vastaisena yönä.
– Finnfellow’n vika oli saatu korjattua aamukymmeneen mennessä, mutta aluksen on vielä saatava lupa liikenteeseen lähtöön muun muassa Trafilta. Luvat saataneen kuntoon noin puoliltapäivin, kertoo Finnlinesin päälakimies Tapani Voionmaa.
Finnfellow’n matkustajat ovat menossa Ruotsiin autoineen. Näille ajokeille ei ollut Voionmaan mukaan tilaa Naantalista Ruotsiin aamupäivällä lähdössä olleella Finnlinesin Finnswan-aluksella. Suomeen palanneet matkustajat joutuvat siksi odottamaan korjatun aluksen uutta matkaanlähtöä.

Generaattori hajosi ennen puoltayötä

Matkustajia ja rahtia kuljettavaan Finnfellowiin tuli illalla hieman yhdentoista jälkeen vika, jonka seurauksena alukselta meni sähköt ja koneet sammuivat Airistolla Rajakarin eteläpuolella.
– Aluksen generaattorin akselin laakeri oli rikkoutunut, kertoi meriturvallisuusjohtaja Torbjörn Enroth Länsi-Suomen merivartiostosta.
Laiva ankkuroitui väylän vierelle, ja miehistö ryhtyi korjaamaan vikaa. Merivartioston mukaan vikaa ei saatu korjattua merellä. Alus kuitenkin pääsi lähtemään omin voimin kohti Naantalia, jonne se saapui ennen aamukuutta.
Laivan palatessa Naantaliin sitä saattoi kaksi hinaajaa. Varmuuden vuoksi Finnfellow’n avuksi lähetettiin myös merivartioston Tursas-alus.

STT

Kuvat:

Uusimmat