Lounais-Häme

Suomen täytyy järjestää Melania Trumpille tämän toivomaa ohjelmaa – "Presidentin puolison voisi viedä yliopiston kirjastoon tai Marimekkoon"

Helsinki
07.07.2018, 17:49

Ulkomaat

Ulkoministeriön täytyy järjestää miehensä kanssa Suomeen saapuvalle Melania Trumpille monenlaistaohjelmaa, jos tämä niin toivoo. Vaikka Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä reilun viikon päästä ei ole virallinen valtiovierailu, ulkoministeriöllä ja tasavallan presidentin kanslialla on roolinsa puolisosta huolehtimisessa, kertoo ulkoministeriön entinen protokollapäällikkö Johannes Bäckström.
– Siinä täytyy järjestää ikään kuin pieni valtiovierailun rouvaohjelma, jos he näin sanovat, sanoo Bäckström.
Ulkoministeriö ei kommentoinut lauantaina STT:lle puolisoiden ohjelmaa tai vierailuun liittyviä käytäntöjä.
Pitkään ulkoministeriössä työskennelleen Bäckströmin mukaan kaikki lähtee kuitenkin siitä, mitä Melania Trump itse haluaa Suomessa nähdä.
– Huippua olisi, että meidän presidenttimme puoliso tulisi mukaan, mutta jos ei hän, niin pitäisi löytää joku tarpeeksi korkealta tasolta, joka olisi esittelemässä. Näistähän täytyy kaikista sopia, kun tässä on sen verran erikoinen pariskunta kysymyksessä, että ei tiedä, mitä heillä on mielessä.
Melania Trumpin saapuminen Suomeen miehensä mukana selvisi perjantaina. Ljudmila-vaimostaan muutama vuosi sitten eronnut Putin saapunee yksin.

“Vaikuttaisi omituiselta, jos Haukio ei tapaisi Melania Trumpia”

Tasavallan presidentin kanslia ei lauantaina vastannut STT:n tiedusteluun siitä, mikä on presidentti Sauli Niinistön puolison Jenni Haukion rooli vierailussa. Haukiolla ei ole virallista velvollisuutta vastaanottaa Melania Trumpia, mutta Bäckström pitää tapaamista todennäköisenä.
– Se vaikuttaisi omituiselta, jos ei näin olisi.
Bäckströmin mielestä Haukion olisi luontevaa viedä vieras Kansallismuseoon tai Helsingin yliopiston kirjastoon.
– Jos ei rouva Trump ole kiinnostunut kirjoista, niin se menee omalla tavallaan puihin, mutta sitten jotain muuta, spekuloi Bäckström.
Haukio on tunnettu runouden ja kirjallisuuden ystävä ja rouva Trump on pitänyt esillä lasten asioita. Lastensairaalat ovat olleet aiemminkin presidentin puolisoiden vierailulistalla. Suomalaisen koulujärjestelmän esittelyn kannalta heinäkuu on taas huono kuukausi.
Lomakausi saattaa muutenkin yllättää amerikkalaisvieraat. Bäckström muistelee, että kesällä Suomeen saapuneet valtiovieraat ovat kyselleet, missä kaikki ihmiset ovat.
– Piti vain selittää, että ne ovat lomalla. Se oli outoa heille.
Valitseeko saman kohteen kuin Clinton?

Bäckström veikkaa, että presidentin vaimo menee myös ostoksille. Kun Hillary Clinton vieraili Yhdysvaltain ulkoministerinä ollessaan Suomessa vuonna 2012, hän kävi Marimekon tehtaalla Helsingissä. Voiko Melania valita kohteekseen saman paikan, jonka hänen miehensä vihollinen Clinton?
– Jos häntä vaan kiinnostaa, niin ilman muuta.
Kun Kiinan presidentti Xi Jinping vieraili Suomessa viime vuonna, Haukio esitteli tämän puolisolle Peng Liyuanille säveltäjä Jean Sibeliuksen kotimuseota Ainolaa Järvenpäässä ja Designmuseota Helsingissä.
Kaupunkimarkkinointiyhtiö Helsinki Marketingin mielestä presidenttiparille voisi esitellä suomalaisen designin lisäksi ruokaa, luontoa ja merta.
– Toivoisimme, että he näkisivät yhtä hienoina ne asiat, jotka helsinkiläisetkin, sanoo yhtiön myynti- ja markkinointijohtaja Vappu Mänty.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi