Lounais-Häme

Suomen toiseksi pienin kirjasto

Suomen toiseksi pienin kirjasto sijaitsee Tammelassa. Jos siis mitataan neliömetrien perustella. Neliömetriä per asukas.

Kirjastossa on 47 neliömetriä tuhatta asukasta kohden. Suositus on 100 neliömetriä.

-Kirjasto on kooltaan 300 neliömetriä. Tammelan kokoisen kunnan kirjastossa pitäisi olla yli 600 neliömetriä, Tammelan kirjastonjohtaja Soili Ojanen laskee.

Kirjastosta puuttuu muun muassa ryhmätyöhön soveltuva tila sekä opiskeluun ja hiljaiseen työhön soveltuva tila.

-Kirjastoon mahtuu hyllyt, mutta ei juuri muuta.

Nuorillekaan ei ole lainkaan oleskelutilaa. Ojanen toteaa, että nuoret tuppaavat olemaan aika äänekkäitä ja pienessä tilassa se saattaa aiheuttaa ongelmia.

Esteettömyyskään ei toimi.

-Kirjastossa ei ole portaita ja invavessakin on, mutta hyllyvälit ovat ahtaat eikä hyllyjä pääse kiertämään. Pyörätuolilla joutuu peruuttelemaan hyllyjen välistä pois.

Myös kerrostalon alakerrassa sijaitsevan kirjaston piha-alue on pieni. Ojanen kertoo, että aiemmin kunta omisti viereisen Kupukkaan talon, mutta omistajavaihdoksen jälkeen piha-alue pieneni.

-Kirjastoauto joutuu joskus pysäköimään naapuritalon tontille.

Tammelan vapaa-aikalautakunta esittääkin, että kunnanhallitus perustaisi työryhmän, joka selvittäisi eri tilavaihtoehtoja.

Ojasen mukaan Tammelassa on jo tehty päätös, että kunnantaloa laajennetaan ja kirjasto muuttaa sinne. Päätös kuitenkin kumottiin reilu vuosi sitten.

-Se olisi edelleen paras paikka.

Kirjastonjohtajan mukaan kirjaston pitää olla keskustassa, mutta valmiita, tyhjiä, tarpeeksi isoja tiloja ei vain ole.

Tulevaisuudessa mahdollisesti tyhjiksi jääviä koulurakennuksia hän ei pidä hyvinä vaihtoehtoina.

-Sijainti, sijainti, sijainti, Ojanen korostaa. FL

 

Uusimmat