Lounais-Häme

Suomen yllä oleva savuharso voi saada auringonlaskun punoittamaan – parhaat mahdollisuudet valoilmiön ihasteluun maan pohjoisosissa

Helsinki
27.08.2018, 21:51

Kotimaa

Suomen ja Skandinavian yllä oleva savulautta voi “värjätä” auringonlaskun tänään punaiseksi, Ilmatieteen laitos kertoo. Pohjois-Amerikassa riehuneiden metsäpalojen savu kulkee tällä hetkellä Suomen yläilmakehässä noin 8-10 kilometrin korkeudessa.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen arvioi, että tavallista punaisemman auringonlaskun voi parhaiten nähdä Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosista Keski-Lappiin ulottuvalla alueella, jonka päällä savulautta on.
– Miksei se nyt ole mahdollista muuallakin, jos vain aurinko paistaa, Korhonen toteaa.
Meteorologin mukaan punainen aurinko selittyy sillä, että auringonvalo taittuu eri tavalla savuhiukkasten läpi.
Aurinko laskee tänään esimerkiksi Oulussa hieman ennen yhdeksää ja Sodankylässä muutaman minuutin yhdeksän jälkeen.

Halojahtiin ei kannata ryhtyä

Ilmatieteen laitos sanoi Twitterissä aiemmin tänään, että yläilmakehän savu voi päiväsaikaan näkyä haloilmiöinä eli valon taittumisesta johtuvina renkaina auringon ympärillä. Korhosen mukaan yleensä ilman jääkiteet aiheuttavat haloilmiöitä, mutta myös savuhiukkaset voivat joissain olosuhteissa muodostaa kehämäisen valoilmiön auringon ympärille.
– Jos tällaisia pikkupartikkeleita olisi sopivalla kohdalla, niin auringon ympärillä voisi olla jonkinlainen ympyrä, mutta sekin on hyvin sattumanvaraista. Tämän takia en haloja jahtaisi, Korhonen sanoo.

https://twitter.com/meteorologit/status/1033978867470544896

STT

Kuvat:

Uusimmat