Lounais-Häme

Suomenlahdella vuosikymmenen hankalin levätilanne – helleaalto pahentaa entisestään

Helsinki
15.07.2018, 15:12

Kotimaa

Suomea hellivä lämpöaalto voimistaa valmiiksi hankalaa sinilevätilannetta, Suomen ympäristökeskukselta (Syke) kerrotaan. Erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan levää on nyt runsaasti koko Suomenlahden pituudelta ja järvissäkin kukintoja on tavallista enemmän.
Viimeisimmät tiedot runsaista havainnoista Syke sai eilen Porvoon ja Hangon väliltä Rajavartiolaitoksen lennolta, kun taas päivää aiemmin kukintoja todettiin erityisen paljon Kotkan edustalla ulkomerellä.
Levähavainnot ulottuvat Saaristomeren kaakkoisosaan asti.
Etelä-Suomen järvissä sinilevää on todettu erittäin runsaasti Tuusulanjärvessä Keski-Uudellamaalla sekä Mallusjärvessä Päijät-Hämeessä. Runsaasti sinilevää on havaittu sisävesillä 13 paikalla, joista suurin osa sijaitsee eteläisessä Suomessa. Sisävesillä lievempiä leväesiintymiä on suuressa osassa maata eteläiseen Lappiin asti.
Suomenlahden tilanne on Knuuttilan mukaan vuosikymmenen pahin. Kuluvalle kesälle oli alun perin ennustettu aiempaa helpompaa levätilannetta, mutta suotuisat sääolosuhteet voimistivat kukintaa.
Helpotusta ei ole odotettavissa lähiaikoina, sillä helteiden ennustetaan jatkuvan ainakin loppuviikkoon saakka.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat