Lounais-Häme

Suomessa todettu 29 uutta koronavirustartuntaa – Kanta-Hämeessä viikon aikana kaksi

Kuvituskuva. Kuva: Arttu Laitala
Kuvituskuva. Kuva: Arttu Laitala

Suomessa on todettu 29 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL keskiviikkona. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 7  805.

Keskiviikkoon mennessä on Kanta-Hämeen alueella todettu yhteensä 124 koronavirustartuntaa. Viimeksi kuluneen viikon aikana Kanta-Hämeessä on todettu kaksi uutta tartuntaa.

THL on ilmoittanut, että ulkomailta saapuneiden henkilöiden tartunnat kirjautuvat rekisteriin viiveellä. Päivittäisissä tartuntaluvuissa voi siis olla mukana aiemmin Suomeen saapuneita henkilöitä.

Uusista koronavirukseen liittyvistä kuolemista ei keskiviikkona ilmoitettu.

Sairaalahoidossa oli viruksen vuoksi nyt kahdeksan ihmistä, mikä on kolme enemmän kuin maanantaina. Yksikään potilaista ei tarvinnut tehohoitoa. STT-FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic