Lounais-Häme

Suomi siirtyi aamuyöllä talviaikaan - viisareita siirrettiin tunnilla taaksepäin

Kellot siirrettiin aamuyöllä talviaikaan eli tunnilla taaksepäin.

Muistithan siirtää kellosi viime yönä?

Kellojen viisareita käännettiin aamuyöllä neljältä taaksepäin eli talviaikaan. Kyseessä saattoi olla jopa viimeinen kerta, kun Suomi siirtyy talviaikaan. EU-komissio ehdotti syyskuussa, että Euroopan unionin jäsenmaat luopuisivat kellojen siirtämisestä jo ensi vuonna. Täten edessä olisi vielä yksi siirto kesäaikaan ensi maaliskuussa, ja siihen joko jäätäisiin, tai sitten vuoden 2019 lokakuussa siirryttäisiin vielä kerran talviaikaan, jossa jatkettaisiin tulevaisuudessa.
Suomi saisi itse päättää, jäisikö se pysyvästi kesä- vai talviaikaan.
Liikenne- ja viestintäministeriö toteutti Otakantaa-verkkopalvelussa äänestyksen, jossa suomalaiset saivat äänestää asiasta oman näkemyksensä mukaisesti. Eduskunta ottaa kansalaisten mielipiteen huomioon kun se tekee lopullisen valinnan.
Ääniä tuli noin 360 000, mutta niistä noin 220000 arvioitiin vastausrobottien antamiksi. Analysoitavaksi tuli siis 140 000 ääntä. Äänestys oli poikkeuksellisen tiukka: 52 prosenttia suomalaisista kannatti pysyvää talviaikaa, kun taas 48 prosenttia haluaisi elää jatkossa kesän kellon tahtiin.

Fingerpori

comic

Uusimmat