Lounais-Häme

Suomi sata vuotta ja mielikuvituksen lentoa

Kyllähän hevonen hevospitäjässä huomionsa sekä ansaitsee että saa. Niin myös varhaiskasvatuksen kevätnäyttelyssä. Huolen asiasta on omalta osaltaan pitänyt Camilla Ruusiala. Hänen luomansa vaalea pehmohevonen löytyy Ypäjän varhaiskasvatuksen kevätkatselmukselle miljöön tarjoavassa kunnankirjastossa heti eteisestä.

Hallitsevan ilmeensä kirjaston eteistilan satavuotiaasta Suomesta teemansa saaneelle näyttelyosuudelle antavat kuitenkin valtiomme rajat. Ne ovat piirtyneet näppärän kokoisille puualustoille, joissa pikkunauloista naputeltu rajaviiva on valtaosassa saanut vahvistukseen naulat toisiinsa yhdistävän langan.

-Kiva näitä Suomen rajoja oli tehdä, summaavat Nikolai Frolov ja Eemeli Palovaara.

Nikolailta esillä näyttelyssä on myös Pokemonin innoittama pehmolelu. Työ syntyi hänen mukaansa tietynlaisena korvikkeena kouluaikana vähemmälle jääneelle Pokemon-metsästykselle.

Camillan, Nikolain ja Eemelin teokset edustavat muiden kirjaston eteisessä esillä olevien näytteiden lailla jo koulunsa aloittaneiden kokonaisuutta. Varhaiskasvatukseen koulunsa aloittaneiden osuuden näyttelyssä yhdistää osallistuminen kunnan varhaiskasvatuksen alaisuudessa tapahtuvaan koulun iltapäivätoimintaan.

-Tällaiset ovat tervetulleita tilaisuuksia toimintamme esille tuomiseen, toteaa iltapäivätoiminnan ohjaaja Leena Laine.

Koululaisten iltapäivätoiminnassa on tällä hetkellä kirjoilla yhteensä 14 eka- ja tokaluokkalaista.

-Näyttelyn pystyttäminen onnistui tähän kätevästi, kun toimitilamme löytyvät saman rakennuksen yläkerrasta, Leena Laine kertoo.

Peremmälle käytäessä kirjastossa tulee vastaan oleellisesti suuremman kokonaisuuden muodostava alle kouluikäisten kevätnäyttelyosuus. Näkymää hallitsevat seiniltä paikkansa löytäneet paperista leikatut ja vesiväreistä pirteät sävyt pintaansa saaneet tekijöiden omakuvat.

Näyttely on moni-ilmeisyydessään mielikuvituksen juhlaa, kuten varhaiskasvatusikäisten katselmuksissa asiaan kuuluu. Ihailtavaksi tarjoutuu luomusten kirjoa piirustuksista moninaisiin askarteluihin, eikä aihevalikoimakaan rajojen ahtaudesta kärsi. Materiaaleina ovat palvelleet kaiken muun ohella menestyksekkäästi niin paperirullien tyhjät hylsyt ja kävyt kuin patinoituneet laudan pätkätkin.

Näyttelyn jakaminen ryhmäkohtaisesti otsikoituihin osakokonaisuuksiin todistaa valmista syntyneen ansiokkaasti niin päiväkodin kuin perhepäivähoidonkin puolella.

Nuoria journalistejakaan ei Ypäjän varhaiskasvatuksen parista puutu. Asiaan on tartuttu pitäjän paikallislehden innoittamana. Todettavissa on, että ypäjäläislapset Touko, Otso, Leevi ja Jussi ovat tehneet taulun otsikolla ”Ypäjäläinen 100 v Suomessa”.

-Lapset ovat itse suunnitelleet ja piirtäneet kuvia Ypäjätauluun, kertoo tarkentava selitys.

Asiansa tärkeyttä työssä korostavat tekstit: Tehdään yhdessä. Huolenpitoa. Lapsi taiteentekijänä 100-vuotiaassa Suomessa.

Lastentarhanopettaja Anne-Mari Paloposki Heporannan päiväkodista suhtautuu näyttelystä päällimmäiseksi mielikuvaksi jäävään runsaudensarvi-ajatuksen oikeastaan luonnollisena asiana.

-Jokainen lapsi omaa taitavat kädet ja rajattomasti mielikuvista, hän summaa.

Anne-Mari Paloposki huomauttaa nykyisessä varhaiskasvatuksessa lähdettävän kasvutilan antamisesta lapselle itselleen ylhäältä tapahtuvan ohjauksen kustannuksella.

-Yksilöllinen persoonallisuus paistaa läpi pienimmistä päiväkotilaisista lähtien, kun sille annetaan mahdollisuus, hän vahvistaa Ypäjän kirjastossa esiin tulevan vaikutelman.

Kirjastovirkailija Kristiina Seppä tervehtii tyytyväisenä varhaiskasvatuksen kevätnäyttelyä.

-On kiva saada yleisön katsottavaksi tällainenkin kokonaisuus, joka poikkeaa tavanomaisesta näyttelytarjonnastamme. FL

Ypäjän varhaiskasvatusen kevätnäyttely on esillä Ypäjän kirjastossa 28. huhtikuuta asti.

 

Juttuun korjattu 19.4. klo 15 etunimi oikein: Kristiina Seppä. 

 

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic