Lounais-Häme

Superviikonloppu testaa jälleen Forssan seudun majoituskapasiteetin riittävyyden

Kesän suurimpiin tapahtumiin kuuluvat Holjat, Pick-Nick, Pentinkulmanpäivät ja Hakkapeliittatapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna ja Forssan seutu täyttyy tapahtumakävijöistä. Majoittajille viikonloppu on takuuvarma rahasampo, mutta osa toivoisi tapahtumien jakautuvan tasaisemmin ympäri kesän.

-Tapahtumat pitäisi ehdottomasti jakaa tasaisemmin. Se tekisi hotelleille ihmeitä ja varmaan myös ravintoloille sekä torikauppiaille, Hotelli Koskenniskan Jorma Virtanen sanoo.

-Luulen, että osa ulkopaikkakuntalaisista jättää kokonaan tulematta tänne kun olettavat kylää niin pieneksi, ettei täällä majoitustila kuitenkaan riitä, Virtanen jatkaa.

Hotelli Koskenniskan kaikki 15 huonetta on varattu täyteen lauantain ja sunnuntain väliselle ajalle, kuten myös Hotelli Maakunta, jossa on 17 huonetta. Hotelli Maakunta vuokraa myös kolmea mökkiä Tammelassa ja yhtä Letkulla.

-Tänä kesänä on ollut aika paljon tapahtumia Forssassa ja monena viikonloppuna olemme olleet täynnä. Toki majoitusyrittäjän kannalta olisi se parempi, että tapahtumia olisi enemmän hajautettu. Ainakin Pick-Nick on jo niin iso tapahtuma, että hotellimme olisi täynnä pelkästään sen tapahtuman kävijöistä, Hotelli Maakunnan Eeva-Liisa Mäkelä uskoo.

 

Kaupungin suurimmassa majoituspaikassa Scandic-hotellissa kaikki 67 huonetta on myyty jo kuukausia ennen loppuun lauantain ja sunnuntain väliselle ajalle.

Scandicin hotellinjohtaja Joni Järvi ei usko, että tapahtumien jakaminen tasaisemmin toimisi odotetulla tavalla.

-Mielestäni tapahtumat ennemmin tukevat kuin syövät toisiaan. Äkkiä ajatellaan niin, että joka tapahtumaan olisi tulijoita vaikka ne järjestettäisiin eri päivinä. Mieluummin kuitenkin näin päin, että suurtapahtumat ovat samana viikonloppuna, Järvi toteaa.

Myös Venesillan leirintäalue täyttyy viikonloppua kohden tapahtumakävijöistä. 49 petipaikan majoituskapasiteetilla varustetulla leirintäalueella on enää yksi mökki vapaana.

-Mielestäni tapahtumia kannattaisi ehkä jakaa tasaisemmin, ettei kaikki olisi samana viikonloppuna. Riittääkö kaikkiin tapahtumiin riittävästi kävijöitä, kun kaikki on samaan aikaan, Venesillan leirintäalueen ravintolaesimies Taru Mäkihalvari kysyy.

 

Forssan seudun matkailusihteeri Mari Noromies-Wahl odottaa Pick-Nick -tapahtumaan 30 000 ihmistä ja Hakkapeliittoihin 10 000 kävijää. Holjat ovat Noromies-Wahlin mukaan vielä pieni kysymysmerkki, mutta odotettavissa on yli 12 000 festivaalivierasta.

-Jos saisimme yhteensä 65 000 ihmistä liikkumaan meidän kaikissa viikonlopun tapahtumissa, niin silloin olemme onnistuneet, Noromies-Wahl sanoo.

Noromies-Wahl paljastaa viikonlopun tapahtumajärjestäjien keskustelleen moneen otteeseen tapahtumien järjestämisajankohdista, mutta kynnys luopua tutusta ja vakiintuneesta päivämäärästä on korkea.

-Totta kai tapahtumien jakaminen useammalle viikonlopulle olisi majoittajille parempi, mutta se on kaksipiippuinen juttu. Jos tapahtumat jaettaisiin pitkin kesää, niin paljon ihmisiä jäisi tulematta, koska moni haluaa osallistua samana viikonloppuna yhden tapahtuman sijaan useampaan suureen tapahtumaan.

Forssan seudun majoituskapasiteetti on superviikonloppuna testissä, mutta Noromies-Wahlin mukaan kaupungin rajat eivät tule vielä vastaan. Todellinen haaste odottaa kolmen vuoden päässä.

-Yllättävän hyvin tila on riittänyt eikä vielä joka päivälle olla täynnä. Vuonna 2021 ollaan sitten jännän äärellä, kun Forssa järjestää Kuninkuusravit. FL

 

Uusimmat