Lounais-Häme

Supo luottaa kuriin itärajalla – Antti Pelttari uskoo, että Venäjän viranomaiset ovat Suomen linjalla

Antti Pelttari ei usko, että tilanne muuttuu itärajalla samanlaiseksi kuin talvella 2015–2016.
Supon päällikkö Antti Pelttari vieraili luennoimassa keskiviikkona Jyväskylän Klubilla, jossa voi palaveerata Mannerheim-kabinetissa.
Supon päällikkö Antti Pelttari vieraili luennoimassa keskiviikkona Jyväskylän Klubilla, jossa voi palaveerata Mannerheim-kabinetissa.

Suojelupoliisin mukaan Suomen ja Venäjän rajalla tuskin nähdään lähikuukausina samanlaista turvapaikanhakijoiden ryntäystä kuin talvella 2015–2016.

Tällöin Suomen pohjoisille raja-alueille saapui Venäjältä noin 1 800 turvapaikanhakijaa pääosin Afganistanista. Ihmetystä tuolloin herätti venäläisten lepsu rajakontrolli.

–  Tiedämme, että Kurdistanissa ja muualla Lähi-idässä Suomea on syksyllä mainostettu uutena reittinä EU:hun. Venäjän viranomaisten toiminnan tulisi muuttua merkittävästi nykyisestä, jotta edellisen pakolaiskriisin tapahtumat toistuisivat maidemme rajalla, Supon päällikkö Antti Pelttari sanoo.

Sen sijaan Pelttari sanoo, että Valko-Venäjä on toteuttanut selvästi valtiona hybridivaikuttamista ohjaamalla maansa kautta turvapaikanhakijoita EU-maiden rajoille syksyn ja alkutalven aikana.

Pelttari ei näe, että Venäjä pyrkisi samaan Suomen itärajalla.

– Uskon, että Venäjän viranomaiset ovat Suomen linjalla tässä asiassa, toteaa viime tammikuussa uudelle viisivuotiskaudelle valittu Pelttari, 56.

35 suomalaista kotiutettu Syyriasta

Ulkoministeriö on kotiuttanut tähän mennessä yhteensä 35 suomalaista Syyriasta al-Holin pakolaisleiriltä. Heistä yhdeksän on aikuisia ja loput lapsia.

Mediassa aikuisia on kutsuttu ”Isis-äideiksi”, koska heidän puolisonsa ovat taistelleet äärijärjestön riveissä.

Ennen kotiutuksia Suomessa käytiin kuuma poliittinen keskustelu palaavien Isis-äitien ja -lasten mahdollisesta turvallisuusuhasta. Pari vuotta on vierähtänyt hiljaiselossa.

Ovatko he todellinen uhka? Pelttari kommentoi radikalisoituneiden ihmisten Suomeen palaamista yleisellä tasolla.

– Aikuiset palaajat voivat muodostaa pitkäaikaisen uhan Suomessa, koska he ovat konfliktialueilla entisestään verkostoituneet yhteisöönsä. Joillakin vakaumus on niin syvä, etteivät he haluakaan päästä eroon ideologiasta, jossa ovat olleet mukana jopa 5–6 vuotta.

Suojelupoliisilla on tällä hetkellä seurannassaan noin 400 terrorismin kohdehenkilöä, joiden se epäilee konkreettisesti edistävän jollain tavoin terroristista toimintaa Suomessa.

Tuoreimman terrorismin uhka-arvion mukaan merkittävimmän uhan muodostavat yksittäiset toimijat ja pienryhmät, jotka inspiroituvat äärioikeistolaisesta tai radikaali-islamistisesta ideologiasta.

Ovatko konfliktialueilta palaavat Supon näkökulmasta ikuisesti potentiaalisia terroristeja, mikä voi vaikeuttaa heidän sopeutumistaan? Pelttari vastaa jälleen yleisellä tasolla.

– Uskon, että yhteiskuntamme tukee kouluttautumaan ja työelämään, jos henkilöllä on itsellään halua päästä eroon radikalisoitumisestaan sekä sopeutua Suomeen.

Luokitteleeko Supo myös konfliktialueilta palaavat alaikäiset turvallisuusuhaksi?

– Tietenkään pienet lapset eivät kuulu seurattaviin kohdehenkilöihin, mutta lähellä aikuisikää olevat nuoret voivat olla turvallisuusuhka, Pelttari toteaa.

Supolla seurannassa noin 400 kohdehenkilöä

Laajasta alueverkostostaan huolimatta Supo ottaa mielellään vastaan vihjeitä myös tavallisilta kansalaisilta.

– Nettisivujemme kautta saamme tasaisesti vihjeitä. Osasta vihjeitä on jo ollut hyötyä laittoman tiedustelun paljastamisessa ja terrorismin torjunnassa, Pelttari toteaa esimerkkiä kertomatta.

Valtaosa asioista on salaisia

Suojelupoliisin ydintehtäviä ovat terrorismintorjunta, laittoman tiedustelun torjunta (vastatiedustelu), tiedustelu sekä turvallisuusselvitykset.

Muusta valtionhallinnosta poiketen Suojelupoliisin asiat ovat usein salaisia.

Se tarkoittaa, ettei niistä voida kertoa julkisuuteen, koska tietojen julkaiseminen olisi vahingollista esimerkiksi Suomen turvallisuudelle, ulkosuhteille tai Suojelupoliisin operatiiviselle toiminnalle.

Suojelupoliisin salainen tieto on tarkoitettu erityisesti päättäjille ja asiantuntijoille.

Uusimmat

Fingerpori

comic