Lounais-Häme

Suuri yleisö ei tunne Tammelaa

Tammelan kunnan konsulttiyhtiöllä teettämä brändikartoitus kertoo, että suuri yleisö ei tunne Tammelaa.

Konsulttiyhtiö Kissconsulting oy:n tekemään brändikartoitukseen vastasi lähes 500 henkilöä muualta päin Suomea. Heistä 64 prosenttia ei tiennyt mitään Tammelasta, 25 prosenttia tunsi vähän ja ainoastaan 11 prosenttia tunsi Tammelaa hyvin.

Kyselyjä tehtiin sekä sähköisesti että suullisesti erilaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Kaikkiaan brändikartoitukseen vastasi 1 134 henkilöä.

Koska Tammelaa ei tunneta, se ei herätä myöskään negatiivisia tunteita. Sen sijaan ne muualla asuvat, jotka Tammelan tuntevat, suhtautuvat kuntaan hyvinkin positiivisesti.

-Kun Tammela tunnetaan, mielikuvat ovat positiivisia. Eerikkilä ja Mustiala ovat Tammelan tunnetuimmat kohteet. Nuorempi väki tietää Eerikkilän, vanhempi Mustialan, kertoo asiakkuusjohtaja Juha Valkamo Kissconsultingilta.

 

Kyselyyn osallistuneet henkilöt eivät pitäneet Tammelaa potentiaalisena asuin- tai yrittäjyyspaikkakuntana. Sen sijaan kesäasukkuus heille voisi kelvata. Valkamon mielestä kunnassa pitäisi nähdä matkailu porttina, joka voisi tehdä Tammelasta potentiaalisen asuinkunnan.

-Tammelahan on luontoystävän paratiisi muun muassa kaksine kansallispuistoineen. Vastaavaa paikkaa ei helpolla löydy, Valkamo muistuttaa.

Alle 30-vuotiaista peräti 90 prosentille Tammela ei sanonut yhtään mitään. Matalimmissa tuloluokissa tunnettuus oli heikointa. Kiinnostus Tammelaan matkailukohteena kasvaa tulotason nousun myötä.

 

Tammelassa vakituisesti tai kesäisin asuvien, yrittäjien tai kunnan henkilöstön sekä luottamusmiesten viesti kyselyn perusteella on vahvasti positiivinen. Valkamon mukaan joka kohderyhmän perusnäkemys on sama: Tammela on ihana paikka asua, rauhallinen ja turvallinen kunta, jonka ihmiset ovat auttavaisia.

Tammelaa kuvaillaan vireäksi ja virkeäksi kunnaksi, jossa on paljon tapahtumia kaikille.

Tosin kesäasukkaat eivät ole niin kiinnostuneita tapahtumista kuin vakituiset. He suosittelevat ystävilleen erityisesti Saaren kansanpuiston aluetta.

-Olemme tehneet vastaavia brändikartoituksia muillakin paikkakunnilla ja Tammelassa ollaan selvästi tyytyväisempiä kuin muualla. Pienet kiistat kuuluvat asiaan, mutta tammelalaiset ovat ylpeitä kotikunnastaan. Väitän, että kunnan johtokin on yllättynyt siitä, miten positiivinen kuva asukkailla on, Valkamo tiivistää.

Asukkaiden antaman palautteen perusteella tammelalaiset ymmärrä, miten ainutlaatuisessa paikassa he saavat asua.

-Haasteena on viedä tämä viesti ulkopuolelle, Valkamo toteaa. FL

 

Seudullinen selvitys mahdollista
Forssan seudun kuntien johtavat virkamiehet ja poliitikot kokoontuivat torstain ja perjantain ajaksi laivaseminaariin pohtimaan seutukunnan elin- ja vetovoimaa. Sparraajana toimi aluekehittämiseen keskittynyt konsulttiyhtiö MDI. Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi ja Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä näkevät, että elinvoimaselvityksen yhteydessä kunnallisen tai seutukunnallisen brändikartoituksen laatiminen on mahdollista.Kesäniemi on tutustunut Tammelan kartoitukseen ja pitää sitä hyvä ja osallistavana tapana. Kesäniemi on silti tällä hetkellä enemmän toiminnan miehiä.Forssassa ja seutukunnalla on selvitelty kaikenlaista. Nyt pitäisi päästä keinoihin. Forssan väkiluku on laskenut kymmenen vuotta ja maakunnan väkiluku vähenee tuhannella tänä vuonna. Väestökato on suurin murheeni, seudulle tarvitaan työpaikkoja. Elinvoimaseminaarissa pohditaan keinoja tämän asian korjaamiseksi, Kesäniemi sanoo.Jokioisilla kyseltiin kunnan asukkailta muun muassa palvelujen tasosta viitisen vuotta sitten. Määtän mielestä nyt kohderyhmän pitäisi olla muualla asuvat.Potentiaalisilta Jokioisille ja seutukunnalle muuttavilta pitäisi kysyä, mitkä asiat heitä kiinnostavat ja mitä he kotikunnaltaan haluavat, Määttä näkee. 

Uusimmat