Lounais-Häme

Suurin osa ikäihmisten kaatumisista tapahtuu laitoksissa – palvelukeskuksessa reagoitiin Jokioisilla

Suurin osa ikäihmisten kaatumisista tapahtuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kotien sijaan hoivakodeissa ja sairaaloissa.

-Se on vähän yllättävääkin, sillä luulisi, että täällä olisi turvallisempaa, kun on hoitajia apuna, asumispalveluesimies Katriina Jokinen FSHKY:n palveluskeskus Intalankartanosta kertoo.

Iäkkäiden kaatumisista 2–3 prosenttia johtaa lonkkamurtumaan, ja lonkkamurtumista peräti 90 prosenttia tulee kaatumisten seurauksena. Lonkkamurtuma taas maksaa yhteiskunnalle THL:n mukaan 20 000 euroa.

-Puhumme isoista asioista. Siinä on paljon kärsimystä ihmisellä, jolla lonkka on murtunut, minkä lisäksi murtuma maksaa yhteiskunnalle paljon rahaa, Jokinen sanoo.

THL:n mukaan suurin kaatumisriski on kolmen kuukauden sisään siitä, kun ikäihminen muuttaa laitokseen.

-Ehkä se kertoo siitä, että toimintakyky on jo laskenut, minkä päälle ympäristön muutos vaikuttaa. Koska riski tiedostetaan, voidaan siihen myös paremmin puuttua.

 

Intalankartanossa päätettiinkin tehostaa kaatumisten ehkäisyä. Syksyllä Intalankartanossa otettiin käyttöön FRAT-testi eli Falls Risk Assessment Tool, jonka avulla arvioidaan ihmisen kaatumisvaara ja kartoitetaan sen syitä.

-Testi pyritään tekemään nyt kaikille laitoshoitoon tulijoille kolmen päivän sisään tänne saapumisesta sekä kaikille tehostetun palveluasumisen asukkaille, Jokinen sanoo.

FRAT-testi toteutetaan kyselynä, jossa käydään läpi esimerkiksi henkilön kaatumishistoria, lääkitys sekä mahdolliset muistisairaudet.

Jos kaatumisvaaran todetaan vastausten perusteella olevan korkea, fysioterapeutti tekee hoitohenkilökunnan kanssa laajemman kaatumisvaaran arvioinnin, johon kuuluu myös fyysisen toimintakyvyn testaamista. Laajemman testin perusteella tehdään toimintasuunnitelma kaatumisten ehkäisemiseksi.

 

Fysioterapeutti Ulla Heino Intalankartanosta kertoo, että kaatumiseen vaikuttavista tekijöistä osaan, kuten ympäristöön, ravitsemukseen ja lääkitykseen, voidaan jossain määrin vaikuttaa, mutta esimerkiksi ikään, sukupuoleen ja sairauksiin ei.

Jos FRAT-testi antaa aihetta epäillä, että esimerkiksi lääkitys vaikuttaa kaatumisriskiin nostavasti, voidaan lääkekeskuksesta pyytää asiakkaan lääkityksen arviointi.

Jokinen arvioi, että kaikkein eniten kaatumisille altistavat kuitenkin muistisairaudet.

-Vaikka meillä on käytössä kaikki varotoimenpiteet, kuten apuvälineet, jarrusukat, riittävä valaistus ja lähellä oleva soittokello, kaatumisia voi sattua, kun ihminen lähtee huonomuistisuuden vuoksi liikkeelle ilman apua ja apuvälineitä. Muistisairaus tavallaan ohittaa kaikki varotoimenpiteet, Jokinen sanoo.

 

Yksi iso tekijä on myös henkilön toimintakyvyn heikkeneminen ja liikkumattomuus.

-Lähtökohtaisesti asukkaat muuttavat tänne, kun kotona ei pärjätä, eli silloin kun toimintakyky on jo alentunut, Heino sanoo.

Omaan toimintakykyyn voi vaikuttaa ja näin ollen samalla myös pienentää kaatumisriskiä liikunnalla.

-Ikääntyneille on olemassa oma terveysliikuntasuosituksensa. Siinäkin mainitaan erikseen tasapainoharjoittelu, Heino sanoo.

Omaa kaatumisriskiään voi pienentää ennaltaehkäisevästi jo ennen vanhuutta.

-Lihasvoiman säilyttäminen ikääntyvällä on kaiken a ja o kotona. Mitä vähemmän tekee, sitä vähempään kohta kykenee, Jokinen sanoo. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic