Lounais-Häme Forssa

Suvi-ilta ja Heinämessut tuovat erikoisuuksia viikonlopun liikenteeseen Forssassa

Heinämessut ja Suvi-ilta tuovat viikonloppuna poikkeusjärjestelyjä Forssan liikenteeseen. Suvi-illan Harri Merta toivoo lauantaina keskustaan suuntaavien harkitsevan, tuleeko paikalle autolla.
Suvi-illan pyöräreitille starttaa yhteensä noin 800 liikkujaa, joten teillä on tungosta lähdön aikaan. Kuva: Lassi Puhtimäki
Suvi-illan pyöräreitille starttaa yhteensä noin 800 liikkujaa, joten teillä on tungosta lähdön aikaan. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lauantaina Forssan keskustaan liikenteeseen lähtiessä kannattaa ottaa mukaan normaalia suurempi ripaus malttia, sillä useampi suuri tapahtuma Forssan seudulla vaikuttavat myös liikenteeseen.

Suvi-illan, Heinämessujen ja Makkaramarkkinoiden johdosta liikenteessä on normaalia enemmän tienkäyttäjiä. Suuri juoksu- ja pyöräilytapahtuma Suvi-ilta tuo liikenteeseen myös erikoisjärjestelyjä.

Suvi-illan kisakeskus sijaitsee jälleen Forssan jäähallilla ja lähtöpaikka Urheilukentänkadulla. Urheilukentänkatu on avoinna liikenteelle avoin muuten koko päivän, mutta lähtöjen aikaan tie suljetaan hetkeksi.

Pyöräilyn lähdöt aamupäivällä

Pyöräilyreitti suuntaa Urheilukentänkadulta Tampereentielle ja siitä pohjoiseen. Pyöräilyjen lähdöt ovat kello 9:n ja kello 10.30:n välillä.

– Pyöräilymatkojen lähdöissä Tampereentiestä toinen kaista on suljettu. Kilpailijoita on ohjeistettu, että Valtatie 10:n alituksen jälkeen kisailijoita olisi kerrallaan rinnakkain ainoastaan kaksi, Suvi-illan “päähilippasija” Harri Merta toteaa.

Alkumatkan jälkeen teitä tai kaistoja ei suljeta, vaan pyöräilijät kulkevat muun liikenteen seassa.

Suvi-illan pyöräilijöitä on aamu- ja iltapäivän aikana eri reiteillä Forssan pohjoispuolella. Pisimmällä, 140 kilometrin mittaisella lenkillä pyyhältäviä pyöräilijöitä kulkee koko matkan Urjalaan saakka, mistä matka jatkuu kohti Toijalaa. Sieltä reitti tulee Lautaportaan risteyksen, Koijärven, Matkuntien ja Kuuman kautta kohti Forssaa.

Koijärven kautta ajavat myös 95 kilometrin matkalla olevat. Kaikki reitit kiertävät Matkuntien ja Kuuman-lenkin. Maaliin tullaan kaikilla matkoilla jälleen Tampereentien kautta.

Merta arvioi, että ensimmäiset 35 kilometrin matkalle lähteneet saapuvat maaliin vajaassa tunnissa ja 95 kilometrin matkaan menee vikkelimmiltä reilu pari tuntia. 140 kilometriä taittuu kestävimmiltä pyöräilijöiltä noin 4 ja puolessa tunnissa, viimeiset maaliin tulijat ovat jälleen Forssassa Merran arvion mukaan noin kuusi tuntia lähdön jälkeen.

Juoksijat matkaan kello 15 alkaen

Suvi-illan juoksijat säntäävät matkaan kohti Tammelaa iltapäivällä. Maraton ja puolimaraton käynnistyvät kello 15, kymmenen kilometrin matkalle lähtevät starttaavat kello 15.15.

– Kello 14 alamme kaventaa Tammelan suoraa aina Rauhaniemen risteykseen asti. Kartanonkadun ja Vapaudenkadun suljemme noin 10–15 minuutiksi muulta liikenteeltä lähtöjen ajaksi. Reitti jatkuu siitä Hämeentien reunaa, Merta sanoo.

Merta toivoo Forssan keskustassa lauantaina liikenteessä olevilta kärsivällisyyttä.

– Toivon myös, että ihmiset kysyvät itseltään, onko autolla pakko kulkea. Esimerkiksi jos on jossain vaiheessa päivää Heinämessuilla, siitä on kävelymatka, jos haluaa siirtyä seuraamaan Suvi-iltaa.

Messujuna Heinämessujen uutuus

Heinämessut järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Forssan Kutomon alueella.

Kutomon alueen parkkipaikat ovat olleet messuja järjestävien Forssan Lehden ja Hämeen Sanomien käytössä keskiviikosta asti. Citymarketin ja Prisman parkkipaikat ovat kuitenkin normaalisti asiakkaiden käytössä koko ajan, myös messujen aikana.

Tänä vuonna messujen uutuutena on messujuna, joka kulkee messualueen ja keskustan väliä molempina messupäivinä.

– Matkanopeus on noin 20–23 kilometriä tunnissa. Junassa on hyvät varoituskyltit ja -valot, joten autoilijat varmasti huomaavat sen liikenteessä, katujunan omistaja Ari Tuhkanen kertoo.

Junan ei pitäisi haitata liikennettä

Junassa on kolme vaunua. Tuhkanen arvioi, että yhden lenkin kiertämiseen K-Citymarketin ja Prisman parkkipaikkojen, Hämeentien ja Rautatienkadun kautta kestää puolisen tuntia riippuen kyydittävien määrästä.

Tuhkanen toteaa, että tavoitteena on, että juna kulkee mahdollisimman sulavasti liikennevirran mukana. Reitin kapeimmat kohdat osuvat Tapulikadulle, Koulukadulle ja Säästöpankinkadulle.

Jos näissä kohdissa messujunan kanssa samaan risteykseen osuu autolla liikkuja, voi pienen hetken joutua odottamaan, mutta yleisesti ottaen Tuhkasen mukaan messujuna ei juuri liikenteeseen vaikuta.

Makkaramarkkinat kunnantalon pihalla

Lauantaina Tammelan keskustassa vietetään myös Makkaramarkkinoita. Tänä vuonna messualue on Tammelan kunnantalon takapihalla, jolloin Hakkapeliitantie pidetään koko päivän liikenteelle avoimena normaalisti.

Tammelan keskustassakin liikenteelle on vaikutuksia kuitenkin Suvi-illan juoksijoilla. FL

Suvi-ilta, Heinämessut ja Makkaramarkkinat

Suvi-ilta

Suvi-ilta järjestetään 28. kertaa lauantaina 15.6.

Kisakeskuksena toimii Forssan jäähallin ja urheilukentän seutu, missä on myös lähtöpaikka.

Juoksun lähtöajat ovat maratonille ja puolimaratonille klo 15 sekä kymmenelle kilometrille klo 15.15.

Pyöräilyssä ajetaan kolme eri matkaa, 35 km, 95 km ja uutena 140 km. Pisimmän matkan pyöräilijät lähtevät kolmessa lähdössä klo 9, 9.10 ja 9.20. 95 km:n Master-lähtö on klo 9.50, muut 95 km:n lähtijät starttaavat klo 10.00. 35 km reitille lähdetään klo 10.30.

Heinämessut

Heinämessut järjestetään lauantaina 15.6. ja sunnuntaina 16.6. Forssan Kutomon alueella.

Lauantaina tapahtuma on auki klo 10–17 ja sunnuntaina klo 10–16. Messuille on vapaa pääsy.

Maksuton messujuna liikennöi messujen aukioloaikoina.

Makkaramarkkinat

Makkaramarkkinat järjestetään Tammelan keskustassa kunnantalon alueella lauantaina 15.6.

Tapahtuma alkaa klo 11 ja jatkuu puolille öin asti.

Uusimmat