Lounais-Häme

Suvi-ilta suurmaratonien väliin

Viime kesäkuussa jo 26. kertaa järjestetty Forssan Suvi-ilta joutuu ensi vuonna uuteen kilpailutilanteeseen, kun Suvi-illan ohella Suomen suurimpiin maratontapahtumiin lukeutuvat Helsinki City Marathon ja Turun Paavo Nurmi Marathon siirtyvät uusiin ajankohtiin.

Suomen suurimman maratonin titteliä pitävä Helsinki City Marathon on juostu elokuussa sen perustamisesta 1980-luvun alusta asti. Ensi vuonna HCM muuttaa ajankohtaa, kun se juostaan toukokuun 19. päivänä.

Suomen Urheiluliiton organisoima HCM yhdistyy HCR:n eli Helsinki City Runin puolimaratonin kanssa, joka on aiemminkin juostu toukokuussa. Ensi toukokuussa tapahtumat niputetaan Helsinki Running Dayn nimen alle. Juoksumatkoina ovat täysmaraton, puolimaraton, maratonin nelihenkinen viesti sekä viiden kilometrin juoksu.

SUL:n siirrettyä HCM:n pois elokuulta päätti Suomen toiseksi suurimman maratontapahtuman tittelistä Suvi-illan kanssa kilpaileva Turun Paavo Nurmi Marathon siirtää oman tapahtumana heinäkuun alusta elokuun puoliväliin. Turussa juostiin viime kesänä heinäkuun ensimmäisenä päivänä, mutta ensi vuonna elokuun 18. päivänä.

Tällä järjestelyllä Suvi-ilta asettuu kahden muun suurtapahtuman väliin. Suvi-illassa juostaan ensi kesänä 16.6. eli neljä viikkoa Helsingin jälkeen ja yhdeksän viikkoa ennen Turkua.

 

Salaman toiminnanjohtaja Miia Laaksonen ei ole aikataulumuutosten vuoksi huolissaan Suvi-illan osanottajamäärästä.

– Seuraamme mielenkiinnolla vaikuttavatko ne Suvi-illan osanottoon. Paavo Nurmen maratonin siirtyminen heinäkuun alusta elokuulle on meille hyvä uutinen, joka antaa Suvi-illalle tilaa keskikesällä. Helsingin maratonin tulo toukokuulle tuskin vaikuttaa paljon Suvi-illan juoksijamäärään. Täyden maratonin juoksijat ovat muutenkin vähentyneet kaikkialla ja meillähän puolimaraton on vetänyt aina suurimmat joukot. Puolimaratonin pystyy juoksemaan sekä toukokuussa Helsingissä että Suvi-illassa kuukautta myöhemmin, Laaksonen arvioi.

Helsinki City Marathonille on osallistunut parhaimmillaan lähes 6000 juoksijaa. Viime kesänä määrä jäi noin 2200:aan.

Suvi-illassa taivalsi vajaat 200 juoksijaa viime kesänä täyden maratonin. Suvi-ilta keräsi yhteensä noin 2200 juoksijaa, pyöräilijää ja rullaluistelijaa.

– Osanottajamäärämme pysyi samana kuin vuotta aiemmin. Se oli harvinaista Suomessa, jossa juoksutapahtumien kävijämäärät ovat kauttaaltaan laskeneet, Laaksonen toteaa.

 

Suvi-illan ensi vuoden ohjelma muuttuu kymmenen kilometrin juoksun osalta niin, että miesten ja naisten sarjojen lisäksi tulevat eri ikäluokkien sarjat. Sama jako tulee pitempään pyöräilymatkaan.

Ohjelma muuttuu myös lajivalikoiman osalta, kun välillä pois ollut, mutta uudestaan palannut rullaluistelu jää taas ensi vuonna pois. FL

 

Uusimmat