Lounais-Häme

Svenska dagen nostaa liput salkoihin – suomenruotsalaiset juhlivat kieltään ja identiteettiään

Helsinki
06.11.2018, 01:35

Kotimaa

Tänään liputetaan ruotsalaisuuden päivän kunniaksi. Ruotsalaisuuden päivä eli Svenska dagen juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää äidinkieltään Suomessa.
Päivän tarkoituksena on myös vahvistaa ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuutta.
Ensimmäistä kertaa ruotsalaisuuden päivää vietettiin vuonna 1908. Päiväksi valikoitui Kustaa Aadolf II:n (1594-1632) kuolinpäivä, jota oli Ruotsissa jo pidemmän aikaa vietetty eräänlaisena kansallispäivänä, kerrotaan Helsingin yliopiston almanakkatoimiston blogissa.
Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1979 asti. Nimi ruotsalaisuuden päivä on ollut almanakoissa vuodesta 1980.
Ruotsalaisuuden päivää vietetään muun muassa ruotsinkielisissä kouluissa ja järjestöissä. Moni suomenruotsalainen juhlii päivää ystäviensä ja lähipiirinsä kanssa.
Tänä vuonna päivän pääjuhla järjestetään Turussa, Åbo Svenska Teaterissa. Illan gaala näytetään suorana lähetyksenä Ylen Teema & Fem -kanavalla.
Suomessa asuu vajaat 300 000 ihmistä, joiden äidinkieli on ruotsi.

https://almanakka.helsinki.fi/fi/publikationer/blogi/373-ruotsalaisuuden-paivan-vaiheita-gustav-adolf-vaistyy-svean-tielta.html

STT

Kuvat: