Lounais-Häme

Syksyn tylyin tappio

FPS kärsi Suomi-sarjassa syksyn tylyimmän tappionsa, kun sarjataulukossa toiseksi viimeisenä ollut keravalainen KJT haki Forssasta suurinumeroisen voiton 8-5 (3-1, 4-3, 1-1).

FPS hallitsi avauserää, jonka lopulla 1-1 tilanteessa alkoi kuitenkin forssalaisten painajainen. KJT iski kaksi maalia erän 26 viimeisen sekunnin aikana.

Toinen erä alkoi siitä mihin edellinen loppui, kun KJT livautti ensimmäisestä hyökkäyksestään kymmenessä sekunnissa 4-1 johdon.

Tässä vaiheessa teki FPS:n maalissa aloittanut Valtteri Valtonen tilaa Joonas Laaksoselle. Laaksonen ei ehtinyt torjua kertaakaan, kun KJT meni jo 5-1 johtoon.

Hetkeä myöhemmin Erik Nilsson kavensi 5-2:een, mutta vain runsaan minuutin jälkeen KJT johti jo 6-2.

Eetu Mobergin toinen maali ja Jukka-Pekka Kurteliuksen kavennus erän puolivälissä nostivat isännät 6-4 lukemiin.

KJT kasvatti toisessa erässä vielä kerran johtoaan.

Kolmannen erän alkupuolella Miska Alakoski nosti vielä forssalaistoiveita 7-5 kavennuksella, mutta siihen forssalaiskiri loppui. KJT:n 8-5 maali ajassa 52.25 ratkaisi pelin.

Forssalaisvahtien torjuntaprosentti jäi vaatimattomaksi, kun Laaksoselle merkittiin seitsemän torjuntaa ja kolmanteen erään palanneelle Valtoselle 17. Yhteensä siis 24 torjuntaa ja kahdeksan maalia.

FPS:n ykkösvahtina alkukauden pelannut Henri Viitala oli eilen huilivuorossa.

FPS pelasi toisen peräkkäisen ottelun naisvahtia vastaan, kun edellispelissä Joensuun Kiekkokoplaa vastaan maalille tuli nykyinen maajoukkuevahti Meeri Räisänen ja eilen KJT:lle voiton torjui kauden kolmannen pelinsä pelannut ex-maajoukkuevahti Noora Räty.

– Viidellä maalilla pitäisi peli voittaa, mutta ei voi voittaa jos päästää kahdeksan. Sorruimme helppoihin maaleihin, mutta myös pelin huonoon valmistautumiseen, joka menee myös minun piikkiini. Olimme paikalla, mutta emme pelissä mukana, harmitteli FPS:n valmentaja Asko Rantanen.

 

FPS:n kotipelit jatkuvat jo huomenna, kun oululainen AIK pelaa tänään Hyrylässä KJT:tä vastaan ja saapuu sunnuntaina Forssaan.

FPS on järjestänyt sunnuntain ottelusta perhepelin. Paikalla ovat pomppulinna sekä FPS:n maskotti Amigo.

Perheet pääsevät peliin edullisesti, kun kahden aikuisen ja maksimissaan kolmen lapsen perhepaketti maksaa 20 euroa.

Juniorikortilla pelurin veli tai sisko pääsee ilmaiseksi sisään ja vanhemmat viitosella. FL

 

Uusimmat