Lounais-Häme Forssa

Taas ryöstö Forssassa – Tekijä 190-senttinen mustaan huppariin pukeutunut mies

Kuva: Silja Viitala
Kuva: Silja Viitala

Forssassa sattui torstaina iltakahdeksalta jo toinen ryöstö tämän viikon aikana.

Paikkakuntalaiselta mieheltä ryöstettiin pankkikortti Yhtiönkadun alittavassa alikulussa Tölön ja Viksbergin välillä.

Tekijä on noin 190 senttiä pitkä mies, joka pukeutui tekohetkellä mustaan huppariin. Hän oli peittänyt päänsä hupulla. Mies puhui sujuvaa suomea, ja poliisi epäilee, että kyseessä on kantasuomalainen tekijä. Tekijä poistui Viksbergin suuntaan, kun taas uhri jatkoi matkaansa Tölölle.

Henkilövahingoilta vältyttiin.

Poliisi ei paljasta ryöstön yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, oliko ryöstäjällä jokin tekoväline. Ryöstön nimikkeeseen kuuluu kuitenkin se, että omaisuutta anastetaan väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten.

Poliisi ei voi varmistaa sitä, onko tekijä sama kuin tiistaina naisen Turuntiellä ryöstänyt.

Jos olet kulkenut Viksbergissä torstaina iltakahdeksalta ja havainnut tuntomerkkeihin sopivan henkilön, voit ottaa yhteyttä Forssan poliisin numeroon 0295 414 222.

Poliisin mukaan forssalaisilla ei ole syytä paniikkiin, eikä ryöstöjä voi kutsua vielä sarjaksi. Poliisi kuitenkin muistuttaa käyttämään maalaisjärkeä sen suhteen, missä liikkuu pimeään aikaan.

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat