Lounais-Häme Tammela

Taide esiin viraston työhuoneista, Tammela kokosi pienen juhlanäyttelyn taidekokoelmastaan

Herkkupaloja noin 300 teoksen kokoelmasta. Esillä Salomaan, Hammarbergin, Leppäsen ja muiden tuttujen taiteilijoiden töitä.
Urho Salomaa on vapaa-aikasihteeri Päivi Paijan mukaan erityisen kiinnostava taiteilija Tammelan näkökulmasta. Kuvassa Salomaan maalaama Näkymä Suujärvelle.

Tammelan kunnalla on noin 300 taideteoksen kokoelma, joka on arjessa ripoteltuna kunnanviraston saleihin ja työhuoneisiin.

Kun Tammelan vapaa-aikasihteeri Päivi Paija valikoi kokoelmista maisemamaalauksia ja kokosi ne näyttelyksi, moni oli ymmällä.

– Onko tuollainenkin teos ollut meillä esillä? Näin on moni ihmetellyt. Ehkei meillä poiketa työhuoneesta toiseen ja kiinnitetä huomiota siihen mitä seinillä on, Paija toteaa.

Tammela on hyödyntänyt teoksia aiemminkin näyttelynä. Tammela-aiheisia teoksia kunnan, yhdistysten ja yksityisten kokoelmista on myös koottu vuonna 2009 kirjaan Tammelan kylät taiteilijoiden silmin.

Eero Leppäsen Talvinen silta.

Kunnanviraston aulassa on esillä parisenkymmentä työtä, jotka kuvaavat tammelaisten kylien miljöitä tai maisemia. Mukana on edesmenneiden mestareiden kuten Urho Salomaan ja Pertti Hammarbergin töitä, mutta myös edelleen työskentelevien, kuten Eero Leppäsen teoksia.

– Kovin suuria varoja kunnalla ei taidehankintoihin ole. Kunta on saanut taidetta myös lahjoituksina. Periaatteenamme eivät ole yksin sijoitusarvot, vaan kotiseudun kulttuurihistoria. Siksi täällä vaikuttaneiden taiteilijoiden työt tai muualta tulevien Tammela-aiheiset teokset kiinnostavat.

Taide kiinnostaa Tammelaa, koska pitäjällä on sijansa suomalaisessa taidehistoriassa. Tunnettu Albert Edelfeltin Kaukolanharju auringonlaskun aikaan on maalattu taiteilijan puolison Ellan de la Chapellen Tammelan Saaren kartanon mailla. Työ kuuluu Suomen taiteen kultakauden keskeisiin teoksiin.

Urho Salomaa: Teuron koulu.

Erityisesti Tammelaa kiinnostavat Urho Salomaan (1902–1965) työt. Turun piirustuskoulun kasvatti toimi Tammelassa opettajana ja kuvataiteilijana ja jätti jälkensä pitäjän taide-elämään.

– Salomaan töitä kunnalle tarjotaankin silloin tällöin, mutta ostokset on tehtävä harkiten.

Paija toteaa, että jossain sopivassa vaiheessa kunta pystyttää Urho Salomaan taiteen teemanäyttelyn, jossa Portaassa pitkään vaikuttaneen taiteilijan työt eri vuosikymmeniltä tulevat esiin.

Tammelan kylät taiteilijoiden silmin -näyttely on osa Tammelan kunnallishallinnon 150-vuotisjuhlintaa. Aiemmin syksyllä kunta esitteli historiaansa juhlassa ja valokuvanäyttelyssä.

Tammelan kylät taiteilijoiden silmin. Maalauksia Tammelan kunnan taidekokoelmasta kunnantalon aulassa 28. joulukuuta asti.

Uusimmat