Lounais-Häme Tammela

Taikatassun pihaan parempi aita: "Aidassa on suuria murheita"

Päiväkodin "porsaanreikäaidan" kunnostusta suunnitellaan ensi vuodeksi.
Taikatassun päiväkodin aitaa on jo aiemmin korotettu. Se ei tilannetta lopullisesti korjannut.

Taikatassun päiväkodin pihamaata ryhdytään kunnostamaan. Kunnanvaltuutettu Tuomas Rantala (meta) teki kuntalaisaloitteen leikkipaikkojen ja etenkin aidan kunnostamiseksi nykyistä turvallisemmaksi.

Rantalan mukaan päiväkodin leikkipaikat ja aidat eivät ole sellaisella tasolla, joka mahdollistaisi turvallisen ympäristön lapsille. Aidassa on ”suuria murheita” ja lasten on erittäin helppoa poistua päiväkodin alueelta luvatta.

– Henkilökunnan työtaakkaakaan puutteet eivät helpota, Rantala lisää.

Tammelan tekninen lautakunta päätti esittää päiväkodin aitaa rakennettavaksi ensi vuonna. Rakennusmestarin kustannusarvio töistä on noin 30000 euroa, työt alkaisivat todennäköisesti kesällä 2019.

– Summa tarkentuu seuraavassa kokouksessa, jossa käsitellään talousarvion investointiosaa. Työt aloitetaan ensi vuonna, kertoo Tammelan tekninen johtaja Hannu Jalava.

– Muilta osin todettiin, että pihan puitteet on hoidettu kuntoon. Aita on suurin ongelma. FL

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic