Lounais-Häme

Taiteella sisältöä elämään

Somerolle asettunut Ossi Kuisma toivoo itselleen kuten kaikille muillekin kotihoivan asiakkaille lisää virikkeitä. Kysymys on hänen mukaansa ennen muuta asian nykyistä paremmasta tiedostamisesta.

-En tunne tarvetta kenenkään syyllistämiseen. Sen sijaan haluan, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota siellä, missä siihen on vaikutusmahdollisuuksia.

Kuisma tuo esille viestiään kuvataiteen keinoin. Hänen ajatuksensa lähtee siitä, että jos minä, niin mikseivät muutkin.

-Taide on pitänyt minut virkeänä ja auttanut jaksamaan yksinäisinä päivinäni ollessani kotihoidon asiakkaana, hän summaa.

 

Tuloksia Ossi Kuisman kuvataiteelle omistautumisesta on esillä Someron kirjaston Parvigallerian Vaihtelua ja sisältöä elämään -näyttelyssä. 27 teoksen kokonaisuus muodostuu öljy- ja vesivärimaalauksista sekä tekijänsä taideharrastuksen kokonaisvaltaisuutta valottavista tilateoksista.

Näyttelyä niin ikään täydentävät väri- ja lyijykynätyöt viestivät Kuisman taiteenteon perusasioita kohtaan tuntemaa arvonantoa.

-Ei muuta kuin joka mummolle ja ukolle paperinpala ja kynä käteen. Se ei ole ainakaan varallisuudesta kiinni, kunhan vain alkuvirikettä löytyy, kuuluu Kuisman sanoma.

Kuisma huomauttaa vanhustenhuollon jakautumishavainnostaan. Hän toteaa hoivakodeissa pyrittävän tarjoamaan vanhuksille askartelua ja muuta virikkeellistä harrastustoimintaa, kuten musiikkia ja taidetuokioita. Hoivakotien asukkaita myös pyritään ulkoiluttamaan säännöllisesti.

-Ne ovat kaikki hyviä asioita, joita toivoisi kuuluvan myös kotihoidon piirissä oleville vanhuksille.

 

Ossi Kuisma sanoo tiedostavansa, että kotihoivan hoitajien mahdollisuudet eivät nykymitoituksin riitä kuin heille määriteltyihin eli välttämättömimpiin työtehtäviin.

-Haluaisin kuitenkin, että virikkeellisyydelle annettaisiin asennetasolla nykyistä enemmän arvoa.

Pelkkä asian huomioon ottaminen kotikäynnin yhteydessä muiden toimien ohessa olisi hänen mukaansa jo enemmän kuin asian jättäminen kokonaan tiedostamatta.

 

Talvisodan aikana yhdeksän kuukauden ikäisenä Karjalankannaksen jättämään joutuneen Kuisman oma taideharrastus sai alkuvirikkeensä, kun pitkä työura tuli päätökseen.

Jotain kiinnekohtaa offsetpainajana toimineen miehen oli elämäänsä saatava. Vuosikymmenet graafisella alalla olivat tehneet tutuksi värien maailman, joka herätti edelleen kiinnostusta.

Siitä ei ollut pitkä matka öljyvärien ja pensselin hankintaan.

-Opettelin käyttämään niitä maalaamalla ensimmäisen tauluni makuuhuoneen lattialla. Silloin alkanut opettelu on jatkunut koko ajan ja jatkuu edelleen, Kuisma kertaa.

Muistumaa taiteilijakipinän syttymisestä antaa ensikosketuksen asiaan tuonut Kurjet soitimella -maalaus, joka on myös esillä Someron kirjaston Parvigalleriaan ripustetussa näyttelyssä.

 

Uuden ja elämänsisällöllisesti entistä tärkeämmän vaiheen Kuisman taideharrastuksessa aloitti puolison menehtyminen kaksi vuotta sitten.

-Olimme tunteneet toisemme vuodesta 1955 lähtien. Se on pitkä aika, jonka päättyminen oli kova paikka.

-Sen jälkeen olen maalannut aikaisempaa enemmän ja teen sitä ennen muuta öisin, kun ei saa nukutuksi.

Kuisma pitää myös pitkäaikaisesta puolisosta luopumista ja sen mukanaan tuomaa elämänmuutosta aiheena, johon liittyvää asiantuntijatason keskustelua hän toivoisi näkevänsä ja kuulevansa julkisuudessa enemmän kuin todellisuudessa tapahtuu.

Kuisman somerolaisuus juontaa edesmenneen puolison kotipitäjään. Vakituisesti pariskunta asui työelämän vaiheet pääkaupunkiseudulla, mutta Somero oli kaiken aikaa tärkeä ja läheinen vapaa-aikojen viettokohde.

Asia tulee esille näyttelyssä muun muassa Siikjärven savusaunassa, jonka Kuisma on maalannut sekä vesi- että öljyväriversiona. FL

 

Ossi Kuisman Vaihtelua ja sisältöä elämään-taidenäyttely on esillä Someron kirjaston Parvigalleriassa 29. kesäkuuta asti.

 

Uusimmat