Lounais-Häme

Taiteilija katsoo sieluun

-Nyt lähdetään sinun matkalle, kuvataiteilija Kaija Juurikkala sanoo edessään istuvalle ja hymyilee.

Hän on maalaamassa mallinsa sielun muotokuvaa, intuitiivista tulkintaansa vasta tapaamastaan ihmisestä. Maalauksen värit, muodot syntyvät valkoiselle maalauspohjalle juuri tässä hetkessä.

-Käyn mallini kanssa dialogia taiteen keinoin. Tarjoan aluksi aina mahdollisuuden sanoa omia toiveitaan siitä, mitä kuvassa on. Asiasta ei tarvitse tehdä liian monimutkaista. Jos kuvaan haluaa keltaista, sen saa sanoa.

-Minä olen tässä vain työkalu, malli antaa taideteokselle luvan syntyä. Tyhjyydessä on ihanaa roikkua, siinä hetkessä, jossa ei koskaan tiedä, mitä on tulossa. Kun saa luovuuden virtaamaan, sillä ei ole rajoja.

Juurikkala on maalannut sielun muotokuvia vuodesta 2011 alkaen. Hän keskittyy maalattavan energiaan, värähtelyyn, näkymättömään olemukseen.

Juurikkala on kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan, jossa kertoo omaavansa lahjan nähdä tuonpuoleiseen maailmaan.

-Muutin maalle vuonna 2002 ja vuonna 2007 olin viimein sen verran tottunut pimeyteen, että uskalsin sanoa näkymättömälle maailmalle olevani valmis, Juurikkala kertoo.

Kyse oli Juurikkalan mukaan hänen elämäntehtävänsä löytämisestä, ja nimenomaan sivellin työvälineenä alkoi vetää häntä puoleensa.

-Elämme hierarkkisessa maailmassa, jossa naisenergia on tukahdutettu. Hieno tasa-arvomme tarkoittaa nimenomaan sitä, että maskuliininen energia on kaikkialla. Maskuliinista energiaa on tulevan suunnittelu, feminiinistä sen hyväksyminen, ettemme voi tietää, vaan pitää luottaa.

-Sitähän intuitio on, luottamista. Intuitio on uskaltamista. Nyt on tuon energian vapautumisen aika.

Juurikkala maalaa usein yleisön edessä.

-Tein 20 vuotta elokuvaohjaajan töitä. Elokuvaohjaajalla on aina ympärillään 20–50 ihmisen ryhmä, joten olen tottunut siihen. Yleisö on tässä työssä maskeeraajani, puvustajani ja lavastajani. Maalaan jopa rohkeammin yleisön edessä. Tilaisuuksiin syntyy hieno yhteenkuuluvuuden energia ja rakastan sitä.

-Moni sanoo, että saa yleisössä olosta sielunravintoa, vaikka juuri hänen omakuvaansa ei tehtäisikään.

Juurikkala nauraa olevansa kuin aikuisten Kylli-täti.

-Olen itse aiemmin ollut paljon vakavampi. Mutta miksi ihmeessä aikuisen elämässä ei saisi olla leikkiä? Sielunkuvien maalaaminen tarjoaa yllätyksiä ja huumoria.

Tyhjä taulu peittyy punaisen, oranssin ja keltaisen alle. Juurikkala kääntää maalauspohjaa ja taululle alkaa piirtyä naishahmo. Samalla Juurikkala kertoo mallilleen, mitä näkee häntä katsoessaan:

-Entiset elämät ovat jättäneet meihin kerrostumia. Maalaan tällaisen punaisen pipon – sinulla on leikkisyyden lahja, olet säilyttänyt sisäisen lapsesi niin elossa. Tyttömäisyys nousee tähän todella vahvasti.

-Keltainen on luottamuksen väri, punainen hellyyden ja viininpunainen intohimon. Sinun mielestäsi elämä on nautinto, koska uskallat elää, ja sinä voit auttaa muitakin siinä, että he uskaltaisivat alkaa elää. Muista kuitenkin myös hellyys itseäsi kohtaan.

Juurikkala kääntyy yleisönsä puoleen.

-Suuni puhuu maalatessa paljon, mutta silti lopputulos jättää tietyn verran mystisyyttä itselleen, jotakin, mitä ei pysty tavoittaa eikä vangita. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti