Lounais-Häme

Talkoolaiset lupaavat latua iltapäiväksi Torronsuolle

Torronsuon kansallispuistoon ajetaan tänään latua aina Kiljamosta Katavasaareen asti.

Asialla on viiden miehen talkooporukka, joka on luvannut urakoida harrastuksenaan tänä talvena maastolatua levolliseen suomaisemaan.

Seitsemänä päivänä viikossa latua ei suolta välttämättä löydy, siihen rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä.

-Olemme kaikki mukana työelämässä, joten arkisin emme ehdi ladusta huolehtimaan. Latuja Torrolle ajoi pitkään ja ansiokkaasti nyt jo edesmennyt Antti Hakala. Samaan laatuun talkoojoukkomme ei ikävä kyllä pysty, kertoo Risto Lohermaa.

 

Talkoolaiset tietävät, että tarvetta latujen ylläpidolle olisi enemmänkin.

-Ladun läpi ajaminen vie sellaiset kuusi tuntia tankkauksineen. Reitti on ajettava aika hiljaa, että ladusta tulee hyvä. Talkooryhmämme on kuitenkin pieni. Todennäköisintä on, että joku meistä ajaa latua lauantaisin aamusta, Lohermaa lisää.

Suolla oli Lohermaan arvion mukaan perjantaina lunta noin kymmenen senttiä. Mättäät puskivat edelleen lumikerroksen läpi, mutta latu sinne kyllä syntyy.

Toinen samanlainen senttimäärä kohentaisi lopputulosta tuntuvasti; lauantain vastaiseksi yöksi oli perjantaina luvassa heikkoa lumisadetta.

-Ihan parasta latua sinne ei näillä lumilla välttämättä synny, mutta hiihtämään pääsee kyllä. Toivottavasti talvinen sää jatkuu.

 

Lohermaa arvelee, että tänään lauantaina valmiina on noin neljän kilometrin pistolatu.

Lenkiksi sitä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Parhaimmillaan Torronsuolta voi löytyä noin 15 kilometrin suomaisemalenkki, joka kiertää Kiljamosta Katavasaareen ja sieltä suon yli Kallion kylän puolelle. Sieltä latu ottaa suunnan takaisin Kiljamoon.

-Ojansuun Ismo on lisäksi ajanut talvisin latua kakkostien ja Riihivalkaman suunnasta suolle, eiköhän tänä vuonnakin, Lohermaa lisää.

Kansallispuiston pysäköintialue Kiljamo löytyy Somerontien varresta.

Talkoolaiset toivovat, että latu-uria käytetään vain suksilla liikkumiseen, sillä lumikenkäilijät, patikoijat ja koiranulkoiluttajat tallovat ladun sellaiseen kuntoon ettei hiihto onnistu.

 

Tammelan kunta hankki yhdessä Torro Seuran kanssa moottorikelkan latujen vetoon vuonna 2004. Kunta maksaa kelkan polttoaineet, ja kyläläiset antavat työpanoksensa.

Metsähallituksen luontopalveluiden mukaan Torronsuon kansallispuistossa vieraili viime vuonna 31 900 kävijää. Parin vuoden takaisina hyvinä lumitalvina sen laduilla oli aurinkoisina päivinä ajoittain jopa ruuhkaa. FL

 

Uusimmat