Lounais-Häme

Talvimyrsky iskee huomenna maan etelä- ja keskiosiin

Talvimyrsky iskee huomenna maan etelä- ja keskiosiin. Arkistokuva.

Talvimyrsky iskee huomenna maan etelä- ja keskiosiin, kertoo Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eerik Saarikallen mukaan näyttää siltä, että tuulen nopeus voi nousta hieman yli myrskyrajan, joka on 21 metriä sekunnissa.

Myös merialueilla tuulen nopeus noussee myrskylukemiin.

Juttu jatkuu twiitin jälkeen.


Myös Foreca kertoo Twitterissä Suomeen iskevistä kahdesta voimakkaasta matalapaineesta.

Huomenna ajokelin ennustetaan olevan mahdollisesti vaarallinen Pohjois-Pohjanmaalta ja Koillismaalta aivan eteläisimpään Suomeen asti ulottuvalla alueella sekä Ahvenanmaalla.

Sähköverkoissa voi esiintyä häiriöitä, jotka vaikuttavat muun muassa nettiyhteyksiin.

Teleoperaattori DNA:n mukaan häiriöistä verkkoyhteyksissä ei kannata ilmoittaa välittömästi, jos älylaite tippuu verkosta myrskyn aikana ilmoitusruuhkan ehkäisemiseksi.

–  On parempi odottaa hetki, seurata tilannetta ja olla mieluummin yhteydessä sitten, jos myrskyn laantuessakaan verkko ei toimi, sanoo valvomon ryhmäpäällikkö Visa Urpelainen tiedotteessa.

Urpelaisen mukaan häiriö on joka tapauksessa varmasti jo tiedossa ja viankorjaus käynnissä.

Ilmatieteen laitoksen Saarikallen mukaan Lappi välttyy sekä sateelta että tuulelta.

–  Etelä-Lappiin voi tulla vähän lunta, Saarikalle kertoo STT:lle.

Lumisateet heikentävät ajokeliä paikoin myös tänään. Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin huonosta ajokelistä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Koillismaalla. Mahdollisesti vaarallisen ajokelin varoitus on voimassa Etelä-Lapissa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Keskipohjanmaalla.

Toinen matalapaine tuo lunta

Seuraava matalapaine iskee jo sunnuntai-iltana. Saarikallen mukaan tässä matalapaineessa ei ole enää kyse myrskystä, koska tuulennopeus ei nouse enää myrskylukemiin. Matalapaine tuo kuitenkin voimakkaita lumisateita ja erittäin huonoa ajokeliä etenkin maan keskiosiin.

–  Enimmäkseen lunta, mutta sadealueen jälkipuolella voi tulla vähän vettäkin.

Suomen etelä- ja länsirannikolla plussalla oleva lämpötila sulattaa lumen ainakin osittain, vaikka se sataisikin alun perin lumena.

Esimerkiksi Lounais-Suomessa lämpötila on maanantaina Saarikallen mukaan selkeästi plussan puolella.

–  Nollaraja menee jostain Lappeenrannasta Kokkolaan. Sen rajan pohjoispuolella sulamista ei tapahdu.

Ensi viikolla käännös kylmempään

Saarikallen mukaan ensi viikolla sää kylmenee radikaalisti koko maassa. Maanantain jälkeen luvassa on vuodenaikaan nähden huomattavasti tavanomaista kylmempää.

–  Heilahtaa toiseen päähän, kun nyt on ollut tavanomaista lauhempaa.

Tiistaina pakkasta on päiväsaikaan koko maassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lumien sulaminen ei pääse jatkumaan.
Ainakin ensi viikko menee tämänhetkistä kylmemmissä merkeissä koko maassa.

Uusimmat

Fingerpori

comic