Lounais-Häme Urjala

Tamma juuttui tallin oveen Urjalassa – Menosten VPK nosti voipuneen eläimen irti

Eläinlääkäri tarkisti hevosen kunnon ja vammat.
Hevosta Tiirinraitille lähti pelastamaan Menosten VPK.

Hevonen juuttui tallin oviaukkoon Urjalassa niin, että ei päässyt siitä omin avuin ylös. Hätiin tamman luokse lähti Menosten VPK. Se sai hälytyksen Tiirinraitille kello 12.30 aikaan perjantaina.

– Hevonen oli jostain syystä kaatunut tallin oviaukossa kyljelleen eikä mahtunut siitä itse nousemaan. Se oli ilmeisesti yrittänyt nousta jo jonkin aikaa, sillä kun omistaja sen löysi, eläin oli aika väsynyt, kertoo yksikköä johtanut Saku Rouvali.

Talli oli avoin eli eläin saattoi halunsa mukaan kulkea ulos tarhaan tai sisälle tallin suojiin.

Eläin alistui apuun

Eläin makasi oven suussa kyljellään niin, että sen etukaviot olivat ulkona ja takakaviot sisäpuolella rakennuksessa.

– Se oli ilmeisesti temunnut voimiaan pois jo niin paljon, että ei pahasti laittanut auttamista vastaan, vaikka vähän äkäinen on kuulemma luonnoltaan. Saimme liinat sen alle ja nostettua sen pois oviaukosta, Rouvali kertoo.

Tammalle laitettiin maahan pahnoja ja heiniä, joiden päälle se laskettiin makoilemaan.

– Eläin oli väsynyt ja yritettiin siinä tarjota vettä ja ruisleipääkin sille talon väen kanssa. Paikalle hälytettiin eläinlääkäri tarkistamaan tamman mahdolliset vammat.

Hevosharjoitus vasta tulossa

Rouvali kertoo, että VPK:lla oli tarkoituksena tulevan kevään aikana harjoitella nimenomaan hevosen kanssa toimimista.

– Olimme suunnitelleet opetuskäyntiä tallille, jossa oli tarkoitus harjoitella hevosen käsittelyä. Muista eläimistä VPK:n väellä onkin kokemusta. Toimimme niin kuin eläinten kanssa yleensäkin, rauhallisin varmoin liikkein. Tallikäynti toteutetaan kyllä, Rouvali lisää.

Hevosen pelastaminen oli noin puolentoista tunnin urakka.

Menosten VPK oli tehtävällä kuuden hengen voimin ja lähti asemaltaan kohti Tiirinraittia alle viidessä minuutissa. FL

Fingerpori

comic

Näkoislehti

25.1.2020