Lounais-Häme

Tammela on sulkemassa päiväkotejaan

Synkeät tulevaisuuden näkymät ajavat Tammelan kuntapoliitikot tekemään kipeitä, mutta välttämättömiä ratkaisuja. Kouluverkkoa on jo päätetty karsia rankasti, ja lähiaikoina ollaan lakkauttamassa myös päiväkoteja.

Kaikkien valtuustoryhmien edustajista koostuva ohjausryhmä esittää yksimielisesti Tammelan kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että Portaan päiväkoti lakkautetaan elokuussa 2018 ja sen lapset siirretään kirkonkylälle Haituloiden päiväkotiin. Jos ohjausryhmän esitys menee läpi, vuonna 2020 suljetaan Haituloiden päiväkoti, jonka lapset siirtyvät Riihivalkamaan Tammitarhan päiväkotiin. Näin Tammelaan jäisi tulevaisuudessa kaksi päiväkotia, Tammitarha ja Norrintiellä sijaitseva Taikatassun päiväkoti.

 

Esityksen taustalla on heikkenevän taloustilanteen lisäksi kunnassa yhä pienenevä lapsimäärä. Esimerkiksi viime vuonna Tammelassa syntyi ainoastaan 44 lasta. Lasten väheneminen mahdollistaa toiminnan keskittämisen aiempaa vähempiin yksiköihin. Kun hoidettavia on vähemmän, myös henkilökunnan tarve on pienempi.

Konsulttiyhtiö Perlacon oy:n avulla kunnassa on laskettu, että päiväkotien sulkeminen säästäisi 19 henkilötyövuotta varhaiskasvatuksen puolelta ja toisi noin 650 000 euron vuosittaiset säästöt.

Päiväkotien sulkeminen johtaisi ryhmäkokojen kasvuun. Kunnanjohtaja Kalle Larssonin mukaan ne lähenisivät karsimisen myötä lakisääteisiä rajoja, mutteivät ylittäisi.

 

Ohjausryhmä haki yhteensä 2 miljoonan euron säästöjä, mutta siitä jäädään esityksessä 0,2-0,3 miljoonaa euroa. Mittavat säästöt saadaan myös sivistystoimesta. Neljän kyläkoulun lakkauttaminen toisi kunnalle 500-600 000 vuosittaiset säästöt.

Kuljetuskustannusten kasvulle on laskettu 170 000 niin, että jokainen kyläkoulusta tuleva lapsi olisi kuljetusten piirissä. Suurimmat säästöt saadaan henkilötyövuosista, joita vähenisi yli 10, heistä opettajia on 8.

-Jokainen kai ymmärtää, että säästöjä saadaan ainakin henkilöstökuluista, Perlaconin hallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä toteaa lähinnä heille, jotka eivät usko kyläkoulujen lakkauttamisen tuovan kunnalle säästöjä.

Laesterä huomauttaa, että Tammelassa on jo vuosien ajan tuotettu palveluita selvästi huokeammalla kuin verrokkikunnissa. Siksi säästöjen löytämiseksi ei ollut olemassa helppoja ratkaisuja.

-Tällä hetkellä Tammela on yksi Suomen velattomimmista kunnista ja sillä on tietyllä tavalla varaa velkaantuakin. Mutta jos mitään ei tehdä, valtionosuuksien ja verotulojen pienentyessä taseen ylijäämä syödään vuoteen 2022 mennessä ja 2026 valtion selvitysmiehet tulevat kylään. Talouden tasapainottamispaketilla tilanne saadaan oikaistua niin, että Tammelassa selvitään soten tuloon eli vuoteen 2020 asti. Sen jälkeen rahoitusta on helpompi miettiä. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/43010-kunnanjohtaja-tiukkana-tammela-kuin-huonosti-kayttaytyva-teini-joka-elaa-pikavipeilla

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/40837-tammela-tinkimassa-ruoan-tasosta

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic