Lounais-Häme Tammela

Tammelalaiselle Pekka Valtoselle myönnettiin moottoriliikenteen ansiomitali

Pekka Valtoselle myönnettiin vuoden 2019 moottoriliikenteen ansiomitalit Kuva: Anja Filppula
Pekka Valtoselle myönnettiin vuoden 2019 moottoriliikenteen ansiomitalit Kuva: Anja Filppula

Vuoden 2019 moottoriliikenteen ansiomitalit myönnettiin seitsemälle ansiokkaasti tieliikenteen toimintaa edistäneelle henkilölle. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner jakoi mitalit 5. huhtikuuta.

Yksi ansiomitalin saaneista on tammelalainen pitkän linjan kuljetusalan yrittäjä Pekka Valtonen. Hän toimii muun muassa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n 2. varapuheenjohtajana.

Muut ansiomitalin saaneet ovat toimittaja Jommi Õunap, Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi, kauppatieteiden maisteri Kenneth Strömsholm, Taksi Saimaa oy:n toimitusjohtaja Juha Simpura , vvp. komisario Jyrki Haapala ja kansanedustaja Mikko Alatalo.

Mitali myönnetään ansiokkaasta valtakunnallisesta toiminnasta suomalaisen moottoriliikenteen hyväksi. Ansiomitalin voi saada myös henkilö, joka pitkäaikaisella ja tuloksekkaalla työllään on edistänyt tieliikenteen kehittämistä.

Liikenne- ja viestintäministeri myöntää mitalin Moottoriliikenteen Keskusjärjestö ry:n hallituksen asettaman mitalitoimikunnan esityksen perusteella. Mitaleja on myönnetty vuodesta 1993 lähtien uudet mitalistit mukaan luettuna kaiken kaikkiaan 203 kappaletta. Ansiomitali virallistettiin vuonna 2007.

Moottoriliikenteen Keskusjärjestö on kahdeksan tieliikennejärjestön yhteistyöelin. Jäseninä ovat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Autotuojat ja -teollisuus, Linja-autoliitto, Suomen Autokoululiitto, Suomen Autoteknillinen Liitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ja Suomen Taksiliitto. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat