Lounais-Häme

Tammelalaissyntyisen Satu Rämön Hildur on ollut kesän suosikki kirjastossa ja kirjakaupoissa

Kesällä useimmat tarttuvat dekkareihin ja kaunokirjallisuuteen, tietokirjojen kysyntä vähäisempää.
Kirjastonhoitaja Timo Myllymäen mukaan tietokirjoista talouteen liittyvät teokset ovat tällä hetkellä suosituimpia. Kuva: Tapio Tuomela

Mäkilammin siirtolapuutarhan kierrätyskirjahyllystä kesän alussa löytynyt Pirjo Tuomisen teos johdatti uuden kirjasarjan äärelle. Aktiiviseksi lukijaksi tunnustautuva Paula Pennanen oli tullut kesäkeskiviikkona hakemaan lisää Tuomisen kirjoja luettavaksi Forssan kirjastosta:

– Historialliset kirjat kiinnostavat, joten tykästyin Tuomisen tuotantoon. Normaalisti tulee luettua noin kirja viikossa, kesäaikaan lukutahti hieman hidastuu, koska puutarhalla menee aikaa, Pennanen kertoi.

Historialliset romaanit kiinnostavat muitakin lukijoita

Historiallisista kirjasarjoista ovat monet muutkin lukijat kiinnostuneita. Enni Mustosen Tekijä, on sekä Forssassa että Somerolla kirjastojen varatuimpia teoksia. Ylipäätään naiskirjailijoiden kirjoittamat historialliset romaanit keikkuvat suosikkilistojen kärjessä. Ulkomaisista historiaromaaneista varatuimpia ovat olleet Lucinda Rileyn Orkideatarha ja Italialainen tyttö.

Historiallisten romaanien suosiota saattaa osaltaan selittää se, että äitienpäivän aikoihin julkaistaan usein monia aihepiirin teoksia.

– Someron kirjastossa on kesän yhdeksi suosituimmaksi kirjaksi noussut hieman yllättäenkin huhtikuussa julkaistu Riikka-Maria Rosenbergin Hakoisten Anna, kertoo kirjastonhoitaja Päivi Kusnetsoff.

Hakoisten Anna on uuden tosielämään pohjautuvan historiallisen kirjasajan ensimmäinen osa.

Kesän hittidekkarin tekijän juuret Tammelassa

Dekkarit pitävät kesästä toiseen pintansa luetuimpina kirjoina. Tämän kesän hitiksi on noussut kirjastoissa ja kirjakaupoissa Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkari Hildur. Tammelasta kotoisin olevan kirjailijan teos on ollut niin suosittu, että sen kaksi aiempaa painosta on myyty loppuun.

Kirjastonhoitaja Timo Myllymäki Forssan kirjastosta kertoo, että Hilduriin on poikkeuksellisen pitkä, noin kuudenkymmenen varauksen jono.

Hildurin suosio näkyy myös kirjakaupoissa:

– Päivittäin meillä käy moni kysymässä Hilduria, mutta tällä hetkellä meillä ei ole sitä myydä. Toiveissa on saada sitä lisää hyllyyn elokuun alussa, kun kolmas painos julkaistaan, kertoo Forssan Suomalaisen Kirjakaupan Marianne Filppu.

Kesän myydyimpien joukkoon mahtuu myös yllättäjiä

Kesästä huolimatta erilaiset villasukka- ja neulekirjat tekevät Filpun mukaan kauppansa. Lisäksi kysytään perinteisiä karttoja. Vuoden 2022 tiekartta onkin yksi myydyin tuote Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupassa.

Kirjastot saavat kehuja kesäasukkailta

Kesäaika näkyy kirjastoissa ja kirjakaupoissa perinteisesti niin, että uusia asiakkaita saadaan seutukunnan kesäasukkaista:

– Pääkaupunkiseudulta tulevat kesäasukkaat kehuvat kirjaston palveluita, ja sitä miten paljon nopeammin saavat suosittuja kirjoja luettavaksi, kertoo Someron kirjaston Kusnetsoff.

Suosituimpiin teoksiin saattaa olla jopa tuhannen varauksen jono pääkaupunkiseudun kirjastoissa.

Somerkirjan Anna Hurra iloitsee seudun kesäasukkaista:

– Kesällä asiakkaiksi tulevat mökkiläiset ovat tavallaan elinehto meille, myynti vilkastuu selvästi kesän aikana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Säät näkyvät kirjaston kävijämäärissä. Illat ovat muuta vuotta hiljaisempia. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Säät näkyvät kirjaston kävijämäärissä. Illat ovat muuta vuotta hiljaisempia. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Perinteiset kirjat ja äänikirjapalvelut kilpailevat lukijoista

Erilaisten maksullisten äänikirjapalveluiden suosio on kasvanut viime vuosina. Kusnetsoffin mukaan moni haluaa kuitenkin edelleen lukea perinteistä kirjaa.

– Oma kokemukseni on, että äänikirjapalveluita käyttävät ne, jotka aiemminkin ovat mieluummin kuunnelleet kuin lukeneet. On myös eri asia kuunnella, kuin itse lukea.

Forssan kirjaston Myllymäki muistuttaa, että myös kirjastoilla on oma äänikirjapalvelu, josta kirjoja pääsee kuuntelemaan maksutta. Ellibs-palvelun kautta pääsee muun muassa kuuntelemaan äänikirjoja sekä lukemaan lehtiä. Palvelua käyttääkseen tarvitsee tunnukset, jotka ovat liitettyinä kirjastokorttiin.

Aktiivilukija Pennanen liputtaa perinteisten kirjojen puolesta:

– Luettava kirja on helpompi keskeyttää ja taas jatkaa lukemista.

Paula Pennanen löysi helposti etsimänsä hyllystä, erityisesti historialliset kaunokirjat ovat hänen mieleensä. Kuva: Tapio Tuomela

Paula Pennanen löysi helposti etsimänsä hyllystä, erityisesti historialliset kaunokirjat ovat hänen mieleensä. Kuva: Tapio Tuomela

Uusimmat

Fingerpori

comic