Lounais-Häme

Tammelan kunta valitsi uuden hallintojohtajan

Tammelan kunnanhallitus valitsi kunnan uudeksi hallintojohtajaksi hallintotieteiden maisteri Anitta Hietaniemen Hämeenlinnasta ja varalle Ida-Emilia Laasosen Kirkkonummelta. Hietaniemellä on vankka kokemus kuntapuolen hallinnosta. Hänellä on virka Rauman seurakunnan hallintojohtajana, josta hän on parhaillaan virkavapaalla.

Tavoitteena on, että uusi hallintojohtaja voisi aloittaa työnsä Tammelassa heinäkuussa.

Hallintojohtajan valintaa edelsivät parhaiden hakijoiden haastattelut ja soveltuvuusarvioinnit.

Hallintojohtaja vastaa kunnan hallinto- ja kehittämispalveluiden lisäksi hallinnon tuloksellisuudesta. Hallintojohtaja on kunnanjohtajan työpari ja varahenkilö sekä kunnan johtoryhmän jäsen, eli hierarkiassa kunnan kakkoshenkilö kunnanjohtajan jälkeen.

Tammelan kunnassa ei ole ollut hallintojohtajaa sen jälkeen, kun pitkäaikainen viranhaltija Keijo Virtanen jäi eläkkeelle vuoden 2013 alussa. Tuolloin uutta hallintojohtajaa ei palkattu kunnan kiristyneen taloustilanteen ja säästöpaineiden vuoksi.

Kunnanjohtaja pystyy hallintojohtajan palkkaamisen jälkeen keskittymään jatkossa paremmin oman osaamisalueensa tehtäviin.

Kunnanhallitus nimesi tulevan hallintojohtajan myös kunnan Kapa-yhteyshenkilöksi. Kapa-lyhenne viittaa kansalliseen sähköiseen palvelutietovarantoon. FL

 

Uusimmat