Lounais-Häme Tammela

Tammelan talous synkässä jamassa – Edessä rankat säästötoimet ja veronkorotukset

Edessä miljoonan euron vuosittaiset säästötoimet ja reilu veronkorotus.
Tammelassa joudutaan tulevina vuosina turvautumaan rajuihin säästöihin ja veronkorotuksiin. Lapsia ja lapsiperheitä kunta kaipaa lisää ja niitä ollaan houkuttelemassa muun muassa uudella koulurakennuksella. Kuva: Tapio Tuomela
Tammelassa joudutaan tulevina vuosina turvautumaan rajuihin säästöihin ja veronkorotuksiin. Lapsia ja lapsiperheitä kunta kaipaa lisää ja niitä ollaan houkuttelemassa muun muassa uudella koulurakennuksella. Kuva: Tapio Tuomela

Tammelan talouslukuihin ei ole lähivuosina luvassa helpotusta. Kunta teki viime vuonna noin miljoona euroa alijäämäisen tilinpäätöksen ja tästä vuodesta on tulossa yli miljoona euroa alijäämäinen. Eivätkä ensi vuoden luvut näytä ainakaan paremmalta, luvassa on enemmän kuin 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen talousarvio.

– Kunnanhallitus laati toukokuussa talousarvioraamin, joka oli noin 1,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Siinä oli lähtökohtana, että sosiaali- ja terveysmenot saavat kasvaa kolmella prosentilla. Jos Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä pitävät kiinni tähän asti esittämistään luvuista, kasvua voi olla jopa viisi prosenttia. Silloin puhutaan lähes miljoonan euron kasvusta, eikä tämän kokoisen kunnan kantokyky riitä siihen millään, kertoo Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson.

Johtoryhmältä säästöesitys

Tilanteeseen on jo reagoitu. Edessä on mittavat säästötoimet ja veronkorotukset, jotta kunnan tulos saadaan nollille tai jopa plussan puolelle.

Kunnanjohtaja kertoo käyneensä perinpohjaisen keskustelun kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssisen (kesk.) kanssa. Talouden tasapainottamisryhmä on tauolla loka-marraskuun ajan. Kunnan johtoryhmä valmistelee parhaillaan esitystä, jolla saataisiin aikaan miljoonan euron vuosittainen säästö käyttötalouteen. Sitä on tarkoitus esitellä kunnanhallitukselle 17. joulukuuta pidettävässä kokouksessa.

– Se on vain yksi näkemys, miten säästöjä saataisiin aikaan, Larsson huomauttaa.

Tammelassa linjattiin tämän vuoden osalta, että kasvua menoihin saa tulla vain henkilöstö- ja sosiaali- sekä terveysmenojen osalta. Larssonin mukaan juustohöyläämisen tie on menoleikkausten osalta kuljettu loppuun. Jokainen hallintoala käydään rauhassa läpi ja kaikkea kunnan toimintaa on tarkasteltava.

Veroprosentit ennallaan

Larsson esitti ja kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen esittää valtuustolle, että Tammela ei korota veroprosentteja ensi vuoden osalta. Kunnanjohtajan esitys sai kaksikin vastaesitystä. Ilkka Tuovinen (meta) esitti, että tuloveroprosenttia korotetaan 0,25 yksiköllä. Jan Löfstedt (vihr.) kannatti Tuovisen esitystä. Eero Pura (kesk.) esitti, että sitä nostetaan 0,5 prosenttiyksiköllä, mutta esitys ei saanut kannatusta. Niinpä kunnanhallitus äänesti Tuovisen ja Larssonin tekemän pohjaesityksen väliltä.

Tuovisen esityksen kannalla olivat Löfstedt ja Pura. Larssonin esitystä kannattivat Pärssinen, Susanna Lahtinen (kok.) ja Sari Kaakinen (sd.), joten puheenjohtajan ääni ratkaisi. Anne Ylitalo (kesk.) oli estynyt, samoin hänen varajäsenensä. Tammelan tuloveroprosentti on siis ensi vuonnakin 20,25, mikäli valtuusto näin päättää.

Larssonin mukaan ensin ryhdytään säästötoimiin ja veronkorotukset tehdään kun nähdään, miten säästötoimet purevat. Näin veronkorotukset saadaan heti oikealle tasolle. Larssonin mukaan ei ole hallittua taloudenpitoa nostaa tuloveroprosenttia joka vuosi 0,5 tai 0,75 prosenttiyksikköä.

– Näyttää siltä, että veronkorotus 1,25 prosenttiyksiköllä on todennäköistä vuonna 2021 tai 2022.

Uusi koulu tuo säästöjä

Tammelassa ollaan samaan aikaan rakentamassa uutta kouluyksikkö keskustaan. Sen hinnaksi on tulossa yli 10 miljoonaa euroa.

Kunnanjohtajan mukaan uuden koulun rakentaminen on yksi osa ratkaisua, jolla päästään kohti kestävää taloutta.

– Uudesta koulusta on tulossa huomattavasti, minimissään yli tuhat neliötä pienempi kuin nykyisestä Koulukeskuksesta. Se pienentää käyttökuluja huomattavasti joka vuosi. Nykykoulun tekniikka on vanhentunutta. Kun uudesta koulusta suunnitellaan energiatehokas, säästöä saadaan vielä enemmän.

Larsson muistuttaa, että rakennuskustannukset ja käyttötalous ovat eri asia.

– Useampi talousasiantuntija on todennut, että meillä on varaa investoida kouluun yli 10 miljoonaa euroa, mutta meillä ei ole varaa jättää sitä tekemättä.

Larsson myöntää, että hänellä on kädet täynnä töitä yrittäessään saada päättäjät uskomaan uuden koulurakennuksen tarpeellisuuteen. Kysymykseen siitä, uskooko uuden koulun vastustajien onnistuvan sen torppaamisessa, Larsson vastaa lähes runollisesti.

– On enemmän vaaroja kuin turvasatamia. Vastustajien ja kriitikkojen voimaa ei voi eikä saa aliarvioida. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat