Lounais-Häme

Tammelassa suoritetaan kunnan brändikartoitus

Tammelan kunta on aloittanut brändikartoituksen, jossa pyritään selvittämään kunnan brändi. Brändillä tarkoitetaan yleensä tavaramerkin, tässä tapauksessa kunnan, ympärille muodostunutta positiivista mainetta.

– Brändikartoitusta ei ole koskaan aiemmin tehty Tammelassa. Jos haluamme rakentaa tietyn tyyppisen identiteetin ja brändin, niin ensin pitää selvittää onko brändiä edes olemassa ja millainen se on, Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson selittää.

Kartoitus suoritetaan pääosin haastatteluilla sekä sähköisillä kyselyillä.

– Segmentoimme kartoituksen niin, että yrittäjille, kesäasukkaille, kunnan henkilökunnalle, päättäjille ja kuntalaisille on omat kyselynsä. Eli viisi eri segmenttiä, joissa samat kysymykset toistuu, mutta pienillä sävyeroilla, Larsson kertoo.

Kartoituksen suorittaa helsinkiläinen Kissconsulting oy, joka on jo käynyt Tammelassa haastattelemassa satunnaisia henkilöitä riippumatta henkilöiden segmentistä. Kyselyyn osallistuu myös ulkopaikkakuntalaisia puhelinhaastatteluiden välityksellä. Koko kartoituksen odotetaan valmistuvan syyskuussa.

 

Jos Tammela olisi auto, mikä se olisi?

– Autona Tammela olisi isolla moottorilla varustettu turvallinen perhe-auto. Ei ehkä se pakan halvin, joka ei pysähdy ensimmäiseen monttuun, Larsson vastaa.

Assosiaatiokysymysten lisäksi kyselyssä kysytään muun muassa miten kunta voisi parantaa palveluitaan tai kuinka pitkään on asunut kunnassa.

Kyselyyn vastataan nimettömänä, mutta ikä ja sukupuoli ovat oleellisessa roolissa, kun kartoituksen tuloksia ruvetaan purkamaan.

– Kotkassa tehtiin samanlainen kartoitus ja siellä selvisi, että tietyissä ikäjakaumissa on hyvin erilaisia mielikuvia kaupungista. Kunnan brändi voi näkyä hyvin erilaisena eri kohderyhmille, Larsson huomauttaa.

 

Larssonin mukaan brändi ja identiteetti ei synny yhdessä yössä, vaan tuloksia on odotettava kärsivällisesti.

– Ei Porvoon ja sen vanhan kaupungin imagoa rakennettu vuodessa. He ovat tehneet sitä vuosisatoja ja juuri siinä on se juju.

– Jos brändi ei ole uskottava, niin isolla rahalla toteutettu imagokampanja ei paljon auta. Ja vaikka imago olisi kuinka hyvä, mutta tunnettuus heikko, niin sillä imagolla ei tehdä yhtään mitään, Larsson jatkaa.

Larsson uskoo Tammelan maineen olevan hyvä kunnan ulkopuolella.

– Meillä on varmaan ihan hyvä maine, mutta tiedostetaanko meitä? Tammela tunnetaan kylistä, kansallispuistoista, vesistöistä, kesäasukkaista ja turvallisesta asuinympäristöstä eli meillä on monta vankkaa mielikuvaa, mutta niistä ei muodostu mitään kirkasta kuvaa, Larsson pohtii.

 

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic