Lounais-Häme Kanta-Häme

Tänä kesänä ei kierretä maatiloja lähiruokaan tutustuen – Avoimet maatilat siirtyy vuoteen 2021

– Emme halua ottaa mitään riskiä siitä, että tiloilla sairastutaan, MTK Hämeen Ruokaviesti -hankkeen Karita Toivonen sanoo.
Aikkolan Mattilan tilan maatilanemäntä Mari Mattila osallistui vuonna 2019 toista kertaa Avoimet maatilat -tapahtumaan. Tapahtuman aikana hänen tilallaan kävi satoja vieraita. Kuva: Sara Aaltio
Aikkolan Mattilan tilan maatilanemäntä Mari Mattila osallistui vuonna 2019 toista kertaa Avoimet maatilat -tapahtumaan. Tapahtuman aikana hänen tilallaan kävi satoja vieraita. Kuva: Sara Aaltio

Avoimet maatilat Hämeessä -tapahtuma peruuntuu tulevalta kesältä ja siirtyy vuoteen 2021. Tapahtuma oli määrä järjestää 11.7., mutta vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi tapahtuman uusi ajankohta on 10.7.2021.

Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja myös tänä vuonna tapahtumaan odotettiin tuhansia kävijöitä.

– Vaikka osalla tiloista tapahtumavieraiden määrä olisi todennäköisesti jäänyt alle hallituksen määrittelemän 500 henkilön rajan, oli päätös tapahtuman siirtämisestä välttämätön. Emme halua ottaa mitään riskiä siitä, että tiloilla sairastutaan. Tilan työt ja tuotantoeläimet tulee kyetä hoitamaan poikkeusoloissakin, ja nyt on tärkeintä mennä terveys ja hallituksen suositukset edellä, Karita Toivanen MTK Hämeen Ruokaviesti -hankkeesta kertoo.

 

Lue myös: Avoimia kyliä vietetään kesäkuussa verkossa – Lounais-Hämeessäkin on jo innostuttu mukaan (FL 27.4.)

 

Työ ei ole mennyt hukkaan

Kohteita tapahtumaan oli ilmoittautunut tänä vuonna mukaan ennätysmäärä, lähes 50. Avoimien maatilojen lisäksi tapahtumassa oli mukana runsas joukko muita hämäläisiä ruoka-alan toimijoita, kuten leipomoita, lähiruokamyymälöitä, pienpanimoita ja lähiruokaa suosivia ravintoloita.

– Tapahtuman työstäminen ei todellakaan ole mennyt hukkaan. Nyt viestimme vain muilla keinoin hämäläisistä ruoka-alan toimijoista, olemassa olevaa tietoa hyödyntäen, Toivanen toteaa.

Tapahtumasivut www.avoimetmaatilat.fi jäävät elämään ja palvelevat jatkossa Hämeeseen suuntaavia matkailijoita, vapaa-ajan asukkaita ja täällä asuvia kuluttajia. Sivuilta löytyy nyt yhdestä paikasta valtava määrä hämäläisiä ruoka-alan osaajia, suoramyyntitiloja, tuottajia, yrittäjiä ja käyntikohteita.

Uusimmat

Näkoislehti

8.8.2020

Fingerpori

comic