Lounais-Häme

Tänään vietetään Nenäpäivää – Voit lahjoittaa lasten terveyteen, turvaan, koulutukseen ja ravintoon

Hämeenlinnassa Vanhan kirjaston puistossa seisova Tove Jansson sai jo perjantain aamuhämärissä punaisen nenän Karita Soittilalta ja Jenna Luodolta.

Nenäpäivää vietetään tänään ympäri Suomea.

Nenäpäivä kerää tänä iltana suomalaiset myös television ääreen, kun Yle TV2 esittää koko illan mittaisen suoran Nenäpäivä-show’n, jota juontavat Ernest Lawson ja Susanna Laine. Jokaista suomalaista kannustetaan perustamaan oma Nenäkatsomonsa ja auttamaan maailman lapsia.

Ylen lähettämässä ohjelmassa myös presidentti Sauli Niinistö arvioi maailman tilannetta ja kertoo, miksi suomalaisten tulisi auttaa myös maan rajojen ulkopuolella. Presidentti Tarja Halosen kanssa keskustellaan puolestaan siitä, millainen merkitys luottamuksella on maailman pakolaiskriisien ratkaisemisessa.

Monella paikkakunnalla Nenäpäivä näkyy katukuvassa, kun vapaaehtoiset järjestävät erilaisia Nenäpäivän tempauksia ja keräävät varoja maailman lapsille. Lisäksi monet koulut, harrastusporukat ja yritykset juhlivat tänään Nenäpäivää. Parhaimmillaan Nenäpäivässä maailman lasten auttaminen yhdistyy hauskanpitoon.

– Nenäpäivä on kansanliike, johon osallistuu vuosittain satojatuhansia suomalaisia. Olemme iloisia, että niin monet haluavat auttaa maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Toivomme, että jokainen löytää itselleen mielekkään ja hauskan tavan viettää Nenäpäivää myös tänä vuonna, kommentoi Nenäpäivän toiminnanjohtaja Riina Lipponen Nenäpäivän tiedotteessa.

Nenäpäivänä kerätään varoja yhdeksän järjestön pitkäkestoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa. Nenäpäivällä on neljä teemaa, joihin varat suunnataan: terveys, turva, koulutus ja ravinto. Näitä neljää tuetaan, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään elämään. FL

Asiasanat

Uusimmat