Lounais-Häme

Tanskan finanssivalvonta ottaa Dansken rahanpesusotkun uuteen syyniin


Danske Bankin Viron-yksikössä tapahtunut laaja rahanpesusotku otetaan Tanskassa uuteen syyniin. Tanskan finanssivalvonta ilmoitti torstaina avaavansa uudelleen tutkimukset, jotka alun perin saatettiin päätökseen toukokuussa. Finanssivalvonnan johtaja Jesper Berg sanoi Tanskan yleisradioyhtiölle, että Danske oli antanut valvojalle harhaanjohtavaa tietoa.

Finanssivalvonta antoi toukokuussa Danskelle vakavat moitteet puutteellisesta sisäisestä valvonnasta, mutta ei määrännyt kenellekään pankin johtajalle seuraamuksia. Vyyhti on myös Tanskan valtionsyyttäjän talousrikosyksikön tutkittavana. Lisäksi Viron ja Yhdysvaltojen viranomaiset tutkivat jupakkaa.

Pankin itse teettämässä selvityksessä ilmeni, että sen Viron-yksikön kautta virtasi vuosina 2007-2015 ainakin 200 miljardia euroa 15 000 asiakkaalle Viron ulkopuolelle. Danske ei itse ryhtynyt arvioimaan, kuinka suuri osuus tästä on rahanpesua. Pankin mukaan vajaa neljännes rahoista oli peräisin Venäjältä.



Kilpailija: Danskella ei kaatumisvaaraa



Kilpaileva Jyske Bank arvioi, että hämärän rahan osuus koko Dansken kautta virranneesta summasta voi olla jopa 86 prosenttia. Jyske ennusti, että Danskelle lankeaa ainakin 7 miljardin kruunun (vajaan miljardin euron) sakot, joista merkittävä osuus tulisi Britanniasta ja Yhdysvalloista.

Jysken arvion mukaan tällainen sakkosumma ei olisi Danskelle ylitsepääsemätön. Jyske laski, että Danske selviäisi jopa 45 miljardin kruunun sakoista muun muassa luopumalla osinkojen maksamisesta ensi vuonna.

Dansken pörssikurssi on ollut sotkun takia reippaassa laskussa ja on luisunut vuoden alusta noin 30 prosenttia. Kurssi kääntyi torstaina liki viiden prosentin nousuun.

Tanskan hallituksessa pantiin alulle tiukennuksia sääntöihin, jotka koskevat valtion maksuvälitystä. Tanskan yleisradioyhtiö DR kertoi, että tarkoitus on säätää laki, jonka mukaan valtio voi purkaa maksuvälityssopimuksen, jos sopimuksen saanut pankki tuomitaan rahanpesusta.

https://www.dr.dk/nyheder/penge/finanstilsynet-genaabner-undersoegelse-af-danske-bank
https://www.dr.dk/nyheder/politik/regeringen-strammer-krav-danske-bank-kan-fyres-som-statens-betaler

 

 

Asiasanat

Uusimmat