Lounais-Häme

Tapaamispäivän liikenteessä pitkiä odotuksia – kaaos jäi syntymättä

Helsinki
16.07.2018, 22:21

Kotimaa

Helsingin liikenne säästyi pelätynlaiselta kaaokselta maanantaina, kun Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit kohtasivat kaupungissa. Vaikka kaaokselta vältyttiin, julkinen ja yksityinen liikenne takkusivat monin paikoin erityisesti presidenttien autosaattueiden takia.
– Kaupunkilaisille tuli tästä aika paljonkin hallaa, mutta monet heistä olivat seikkailumielellä liikkeellä, Helsingin seudun liikenteen HSL:n päällikköpäivystäjä Petri Saari uskoo.
Presidenttien kulkureiteillä suljettiin ja tyhjennettiin pääväyliä liikenteestä. Tummien autojonojen pääreittinä mennen tullen oli Mannerheimintie, joka on yksi Helsingin pääväylistä. Mannerheimintie oli ajoittain poikki kaikelta liikenteeltä useasta kohdasta. Liikenne seisoi myös lentoaseman ja keskustan välisillä väylillä. Tapaamispaikan lähikorttelit olivat suljettuina kaikelta ajoneuvoliikenteeltä, ja pysäköintiä rajoitettiin monin paikoin.
– Tyytymättömiä ihmisiä on varmasti ollut, Helsingin poliisin ylikomisario Pekka Höök arvioi STT:lle.
Liikenne joutui Höökin mukaan välillä odottamaan pitkäänkin. Pidemmät seisaukset aiheutti saattueiden samanaikainen liikkuminen alkuiltapäivästä. Kaupungissa liikkui poliisin mukaan pitkin päivää myös lyhyempiä saattueita, jotka katkovat liikennettä.

Joukkoliikenne takkusi

Poliisin mukaan monet autoilijat välttelivät Helsingin keskustaa, mikä auttoi liikenteen sujuvuutta. Huippukokouspäivänä poliisi suositteli autoilun välttämistä kaupungin keskustassa ja HSL varoitti laajoista häiriöistä ja pitkistä katkoista joukkoliikenteessä. Joukkoliikenne oli presidenttien autosaattueiden liikkumisen aikaan monin paikoin myöhässä, osin poikki ja poikkeusreiteillä.
– Metro toimi koko päivän hienosti, HSL:n Saari kiittelee.
Saattueiden kulkiessa ohi bussit ja raitiovaunut ohjattiin pysäkeille. Raitiovaunuliikenne pysähtyi kokonaan alkuiltapäivästä ja alkuillasta, jolloin raitiovaunut ajettiin päällikköpäivystäjän mukaan pois presidenttisaattueiden alta.
Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä oli pahoja ongelmia rautatieasemalla sattuneen sähkönjakeluhäiriön vuoksi. Helsingistä lähtevät junat peruttiin joksikin aikaa kokonaan, mutta junaliikenne palautui valtaosin aikatauluunsa iltapäivällä.

Kadunvaltaajia kiinni

Liikennettä sekoittivat autosaattueiden lisäksi tapaamiseen liittyvät mielenosoitukset. Presidenttien tapaamisen aikaan poliisi otti Mannerheimintiellä kiinni noin 20 kadunvaltausta suunnitellutta. Ainakin osa kiinniotetuista oli ylikomisario Höökin mukaan osallistunut mielenosoituksiin aikaisemmin päivällä.
Presidenttien autosaattueet vaikuttivat myös jalankulkijoiden liikkeisiin. Saattueiden kulkiessa Mannerheimintietä ei päässyt paikoin ylittämään ja paikalla oli useita viranomaisia tarkkailemassa, ettei kukaan häiritse saattueita. Mannerheimintien liikennevalot laitettiin pois käytöstä saattueiden kulun ajaksi.
Liikennejärjestelyt olivat HSL:n päällikköpäivystäjä Saaren mukaan poikkeukselliset. Ainoana vertailukohtana voi pitää Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierailua.
– Silloinkaan ei ollut näin isoja turvatoimia, Saari sanoo.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi