Lounais-Häme

Täpärä tappio Nokialla

FPS kärsi Suomi-sarjan ylemmän jatkosarjan vieraspelissä kirvelevän tappion Nokialla, kun kärkijoukkue Pyry teki voittomaalin 23 sekuntia ennen pelin loppua.

Pyry vankisti sarjajohtoaan tuloksella 3-2 (1-0, 1-2, 1-0).

Pyry pääsi toisessa erässä 2-0 johtoon ennen kuin Jyri Waajakoski karkasi alivoimalla laukomaan FPS:n kavennuksen.

Viitisen minuuttia myöhemmin FPS nousi tasoihin Juuso Hämäläisen iskettyä maalin edestä 2-2.

Kolmannessa erässä FPS kesti kolme jäähyn tappoa, kunnes Mika Viinamäki pääsi tekemään 3-2 voittomaalin ajassa 59.37.

– Olisimme ansainneet tästä pelistä kyllä enemmän. Pelasimme tappiosta huolimatta hyvän matsin ja haastoimme tiukasti kärkiporukan. Ensimmäisessä erässä meidän selvä maali hylättiin. Toisessa erässä nousimme hienosti tasoihin ja päästiin peliin kiinni. Kolmannessakin erässä oli paikkoja, mutta Pyry pääsi jotenkin tekemään voittomaalin, kertasi FPS:n valmentaja Asko Rantanen, joka kehui torjuntavuorossa ollutta Topi Salokannasta.

Kun ylemmästä jatkosarjasta on pelattu nyt puolet, FPS pitää neljännellä sijalla kiinni pudotuspelien kotiedusta.

FPS:n kanssa tasapisteissä on eilen Hokin 7-3 voittanut JHT.

Kolme pistettä edellä kakkosena keikkuu Hunters, jonka vieraaksi FPS matkustaa tänään Porvooseen.

FPS tiivisti tällä viikolla miehistöään, kun vähälle peliajalle jääneistä pelureista Kasper Ruohonen siirtyy sarjaporrasta alemmas kakkosdvisioonaan hollolalaisen HC Giantsin riveihin. Erik Nilsson ja Joni Leppikoski siirtyivät lainaksi forssalaisen Loimijoen Liekkien joukkueeseen kolmosdivisioonaan. FL

Uusimmat