Lounais-Häme

"Tarkasti tiedetty, mitä on haettu" - kauppakeskuksen koruliikkeestä vietiin kahdessa minuutissa arvoesineitä satojentuhansien eurojen edestä

Vantaa
27.10.2018, 13:08

Kotimaa

Vantaalla Laatukorun viimeöinen varkaus oli ohitse kahdessa minuutissa. Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo STT:lle, että valvontakamerat tallensivat kahden naamioituneen ihmisen menevän liikkeeseen sisään.
Liike sijaitsee kauppakeskus Jumbossa, jonne tekijät olivat tulleet sisään liikkeen yläpuolella olevasta ikkunasta. Poliisi ei vielä tiedä, miten murtautujat lähtivät kauppakeskukselta pois.
Laatukorusta vietiin aamuyöllä kolmen ja neljän välillä koruja ja kelloja satojentuhansien eurojen edestä.
Minkkisen mielestä murto näyttää ammattimaiselta ja suunnitellulta. Tekijät etsivät varta vasten kalleimpia koruja, ja lisäksi itse murtautuminen vaikuttaa ammattimaisesti tehdyltä.
– On tiedetty, miten sinne on menty ja tiedetty todennäköisesti, miten sieltä päästään pois, hän kuvailee.
Minkkinen sanoo, että valvontakamerakuvaa käydään läpi vielä pitkän aikaa, sillä kameroita on isossa kauppakeskuksessa paljon.

Laatukorulla edessä inventaari

Laatukorun toimitusjohtajan Ari-Pekka Silvanin mukaan varkaat veivät mennessään ainakin timanttikoruja, kihloja, kultaketjuja ja kelloja.
– Tarkasti on tiedetty, mitä on haettu, hän sanoo STT:lle.
Silvan kertoo, että ensin paikat siivotaan ja sitten alkaa inventaari, jossa varastettujen tavaroiden tarkka arvo selviää. Siivottavaa riittää, sillä ensin varkaat ovat rikkoneet käytävälasin ja kaataneet kumoon lasivitriinejä päästäkseen sisään myymälään. Sen jälkeen he ovat vielä rikkoneet vitriinit, joissa varastetut esineet olivat.
Laatukorun liikkeisiin on murtauduttu ennenkin. Silvanin mukaan tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sisällä kauppakeskuksessa olevaan liikkeeseen tehdään näin laaja murto.

Kauppakeskus auki, Laatukoru kiinni

Kauppakeskus Jumbon kiinteistöpäällikkö Hannu Hirvonen kertoo STT:lle, että muihin liikkeisiin ei ollut murtauduttu. Kauppakeskus avattiin tänään normaalisti, mutta Laatukorun liike on kiinni.
Hirvosen mukaan murtautujien reitti kauppakeskukseen on tiedossa, mutta sitä ei kerrota julkisuuteen. Poliisi selvittää asiaa yhteistyössä kauppakeskuksen kanssa.
Jumbossa käyneen STT:n toimittajan mukaan yksi koruliikkeen yläpuolella olevan lasiseinän ruuduista on rikki. Hajalla olevan ruudun vieressä on kattotasanne, joka sijaitsee parkkihallin ja viihdekeskus Flamingon välillä. Itse liike on eristetty nauhoilla.
Jumbon kiinteistöpäällikkö Hirvonen kertoo olleensa töissä Jumbossa kahdeksan vuotta, eikä hänen aikanaan kauppakeskukseen ole tehty öisiä murtoja.

STT

Kuvat:

Fingerpori

comic

Uusimmat