Lounais-Häme

Tasa-arvovaltuutettu selvittää Anttikosken rekrytointiin kohdistuvan syrjintäepäilyn jos tämä vie asian itse eteenpäin

Helsinki
22.07.2018, 19:08

Kotimaa

Tasa-arvovaltuutettu selvittää Alma Median rekrytointiin liittyvän syrjintäepäilyn mikäli syrjinnän kohteeksi mahdollisesti joutunut Päivi Anttikoski laittaa prosessin itse vireille. Jos henkilö ei vie epäilyä itse eteenpäin, ei valtuutettu käytännössä voi sitä alkaa selvittää, Jukka Maarianvaara sanoo STT:lle.
– Jos henkilö ei itse ala viemään asiaa eteenpäin, tämä kuivuu meidän kannalta kasaan, Maarianvaara sanoo.
Tasa-arvovaltuutettu muistuttaa myös, että vaikka syrjinnän kohteeksi mahdollisesti joutunut ihminen ei itse veisikään asiaa eteenpäin, saattaa epäilty tapaus täyttää työsyrjintärikoksen tunnusmerkistön, jolloin sen tutkiminen kuuluu poliisille.

Sana sanaa vastaan: Alma Median mukaan rekrytointiprosessi oli vielä kesken

Suomen Kuvalehti uutisoi perjantaina, että Anttikoskea ei valittu Aamulehden päätoimittajaksi viime vuoden lopulla, koska hänen miehensä ja kouluikäinen lapsensa eivät olisi muuttaneet Tampereelle. Anttikoski toimii nykyisin valtioneuvoston viestintäjohtajana.
Alma Median henkilöstöjohtaja Virpi Juvonen kertoi STT:lle lähettämässään sähköpostissa lauantaina, ettei Anttikoski ollut ykkösehdokas päätoimittajaksi eikä yhtiö edellytä päätoimittajan perheen muuttamista levikkialueelle.
– Vanhemmuus ei ollut millään tavalla relevantti kysymys Aamulehden päätoimittajan rekrytoinnissa, Juvonen kirjoitti STT:lle. Juvosen mukaan Suomen Kuvalehden artikkelista syntyi väärä kuva siitä, että Anttikoski olisi ollut ykkösehdokas päätoimittajaksi.
– Rekrytointiprosessi oli vielä kesken kunnes kaikkien hakijoiden osalta oli toimitusjohtajan haastattelu ja kokonaisarviointi tehty. Tämän jälkeen tehtiin valinta. Finalisteja oli useampi prosessissa loppuun asti.

Tasa-arvovaltuutettu: Naiset törmäävät lasikattoihin työelämässä miehiä enemmän

Tasa-arvovaltuutettu ei halua ottaa suoraan kantaa Anttikosken tapaukseen.
– Mikäli Anttikosken mediassa kertomat asiat pitävät paikkansa, kertoo tapaus suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen vallitsevista kaksoisstandardeista, Maarianvaara muotoilee.
– Tämähän on sana sanaa vastaan -tilanne tällä hetkellä. Mutta en pidä ollenkaan mahdottomana sitä, että yhteiskunnassa on johtotasollakin stereotypioita edelleen, että äidin paikka on kotona, äidin tulee huolehtia lapsista ja isä voi edistää uraansa parhaaksi katsomallaan tavalla.
Valtaosa tasa-arvovaltuutetun vuosittain saamista sadoista yhteydenotoista liittyy naisten kokemuksiin nimenomaan työelämässä, Maarianvaara kertoo. Hän ei itse pysty nimeämään tilannetta, jossa perhesuhteisiin liittyvät kysymykset olisivat rekrytointivaiheessa relevantteja, vaikka niistä udellaankin.
– Kyllähän näistä asioista haastatteluissa kysytään vähintään kautta rantain ja jätetään ihmisiä valitsemattakin. Asioita ei aina vaan esitetä niin suorasti.
Työnantaja saa käsitellä lähtökohtaisesti vain työsuhteeseen liittyviä tietoja työntekijästään, Maarianvaara muistuttaa.
– Olettamana on se, että jos henkilö hakee työtä hän on jo itse miettinyt miten hän esimerkiksi perheensä asumisjärjestelyt hoitaa.
Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kommentoi Anttikosken tapausta sunnuntaina Twitter-tilillään. Pimiän mukaan on tärkeää, että Anttikoski nosti asian esille.
– Meillä periaate, ettei yksittäistapauksiin oteta pelkästään mediatietojen pohjalta kantaa. Asiasta saattaa tulla kantelu.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa käsitellä työelämän syrjintäepäilyjä, Pimiä kirjoitti.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/aitiys-esti-valinnan-aamulehden-paatoimittajaksi-alma-median-toimitusjohtaja-ei-lapsi-parjaa-ilman-aitiaan/
https://twitter.com/Kirsipimia/status/1020970493162254338

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat