Lounais-Häme

Täsmävinkkejä terveyden edistämiseen

Forssalaiset Maija ja Sinikka Suonpää saapuivat Forssan seurakuntatalolle sairaanhoitajaopiskelijoiden tapahtumaan ensimmäisten joukossa. Naiset aloittivat tapahtumapisteiden kiertämisen mittauspaikalta, jossa selvitettiin verenpainetta ja verensokeria.

-Yläpaine on hiukan koholla, mutta se voi johtua ihan tuosta rappusten kapuamisestakin, Susanna Ranta kertoi Maija Suonpäälle verenpainetta mitatessaan.

Suureen huoleen ei siis ollut aihetta. Myös verensokeri oli aivan kohdillaan.

-Kyllä terveys on minulle tärkeää. Olen miettinyt tässä lääkärin vastaanotolle menoa, mutta kun ei mitään isompaa vaivaa ole ollut, 85-vuotias Suonpää naurahtaa.

-Koitan kyllä liikkua, mutta ainahan enemmänkin voisi.

Myös Sinikka Suonpäätä terveyteen liittyvät asiat kiinnostavat.

-Varsinkin kun ikää tulee, täytyy terveyden alkaa kiinnostaa.

Mitä tulee verenpaineeseen, on ikääntyvällä ihmisellä useimmin ongelmana kohonnut verenpaine.

-Jos lukemissa on huolen aihetta, voimme ohjata ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin tai terveyskeskukseen. Jaamme myös halukkaille verenpainekortteja omaa seurantaa varten, Inga Nordman kertoo.

Mittauspisteen vieressä jalka- ja sairaanhoitopalvelu Pilven yrittäjä Piialiisa Virtanen kartoitti kävijöiden jalkaterveyttä.

-Paksuuntuneet kynnet ja erilaiset iho-ongelmat ovat ikääntyneillä yleisiä jalkavaivoja. Ikä tuo muutoksia myös jalan rakenteeseen, mistä saattaa aiheutua kovettumia ja känsiä, Virtanen selittää.

Virtasen mukaan jalkojen terveyteen kannattaa kiinnittää huomiota riittävän aikaisessa vaiheessa.

-Jo nelikymppisillä jalkojen oma iskunvaimennus alkaa heiketä.

Tapahtuman muilla pisteillä jaettiin tietoa muun muassa riittävän unen tärkeydestä ja sydänystävällisestä ruokavaliosta. Tasatunnein liikuttiin tuolijumpan merkeissä. FL

 

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti