Lounais-Häme

Tässä on 300 Kanta-Hämeen eniten tienannutta vuonna 2019 – Katso lista, jonka kaikki nimet eivät olleet verottajan tiedoissa

KUVA: Soile Toivonen

Forssan Lehden julkaisema 300 eniten tienanneen kantahämäläisen lista on tänä vuonna poikkeuksellisen epävarma.

Kanta-Hämeessä oli vuonna 2019 yhteensä 1475 ihmistä, jonka tulot olivat 100 000 euroa tai yli. Heistä kuitenkin 76 oli pyytänyt Verohallintoa jättämään heidän julkiset tulotietonsa pois medialle toimitetuista listoista.

Toimitus ei voi tietää, miten moni 76:sta tietonsa jakelun kieltäneistä on 300:n eniten ansainneen joukossa. Jo aiemmin tänään tuli tietoon se, että Kanta-Hämeen tulokuningas ja koko Suomen tulokärjessä ollut Ilkka Brotherus oli kieltänyt nimensä julkaisun.

Lue myös: Talouselämä: Kantahämäläinen Ilkka Brotherus suurituloisten kärkeen 65,8 miljoonan euron pääomatuloilla – salasi tietonsa median listalta

Oheiseen 300:n henkilön listaan on käyty läpi muun muassa vuoden 2018 suurituloisimmat. Hämeen Sanomien listalla on kaikkiaan 15 henkilöä, jotka eivät olleet Verohallinnon toimittamalla listalla. Lista voi silti olla epätäydellinen.

Löydät tästä kaikki Forssan Lehden verotietoja koskevat jutut.

Katso lista alta.

#Kanta-Hämeen 300 suurituloisinta vuonna 2019Tulot yhteensä, €Ansiotulot, €Pääomatulot, €
1Brotherus Ilkka Johannes 65942568.6114771.565827797.1
2Villman Jarmo Tapani3948177.0310800.393937376.64
3Rantanen Pentti Kalevi2785957.652781420.084537.57
4Kalliokoski Juha Antero2048792.77262225.711786567.06
5Nick Heikki Kalervo1326997.5562812.221264185.33
6Stenberg Jari Matti1080611.4231677.531048933.89
7Rintamäki Teuvo Matias Iisakki960640.9484297.51876343.43
8Ajo Aki Petteri796934.58659312.28137622.3
9Markus Jukka Tapio781235.4651954.5729280.96
10Viita Jari Antti712930.22125503.98587426.24
11Harju Petri Mikael666639.51586885.9779753.54
12Riihimäki Hannu Tapani666020.31408604.52257415.79
13Isola Anna-Kristina647116.64582876.3664240.28
14Jylhä Jorma Vesa644177.55110071.63534105.92
15Hyvönen Anna Kristiina637483.23606257.0631226.17
16Koskinen Jussi Petteri619791.7888756.99531034.79
17Brotherus Pia Monica618757.4790069.36528688.11
18Harlin Jari Heikki Rainer602679.73220576.51382103.22
19Uotila Jukka Tapani599898.18113334.71486563.47
20Rautionmaa Matti Jouko Henrik572199.71509698.0262501.69
21Häihälä Pentti Kalevi569334.793363.61565971.18
22Rantanen Mirja Alma Anneli554370.82550865.43505.42
23Lilja Eija Marketta536151.28438783.1997368.09
24Sälli Tuukka Antero512341.7911688.66500653.13
25Helander Mikko Petteri502104.9250718.83451386.09
26Helander Kati Johanna501014.250613.24450400.96
27Uhari Mikko Johannes476372.16325771.31150600.85
28Taipale Irmeli Marja-Liisa463013.27292687.4170325.87
29Peltomaa Lasse Markku Olavi456373.12299605.49156767.63
30Valtonen Olli Matias447832.28447832.280
31Alasmaa Anna Karoliina446211.5161534.54384676.97
32Laakso Janne Tapio433029.47399136.8333892.64
33Mäkinen Jussi Antero430893.45120371.29310522.16
34Haavikko Heikki Juhani427014359362.1667651.84
35Harlin Ulla-Maija420189.57169599.87250589.7
36Korpinen Tomi Seppo Robert419815.7321860.21397955.52
37Koskela Jari Markku398300.2331267.41367032.82
38Harlin Satu Hannele385319.580385319.58
39Mäkipää Marja-Liisa379181.63295767.5583414.08
40Koponen Olli Pertti373806.97337558.9436248.03
41Taipale Jorma Anssi Väinämöinen370923.83141796.58229127.25
42Tuomola Jenni Marjaana367917.89356198.2111719.68
43Tuomola Reijo Eemeli366529.33356198.2110331.12
44Lundgren Anne Marjatta365273.25320074.0545199.2
45Augustin Merja Tellervo357723.6282804.33274919.29
46Ekqvist Reijo Kaarlo Antero356011.2449211.24306800
47Heinonen Juha Matti355897.99348279.597618.4
48Forsman Jouni Markku Olavi353106260098.2493007.76
49Komulainen Sami Erik Untamo345304.24328046.7317257.51
50Paloheimo Aina Katri Johanna343893.35226145.96117747.39
51Salminen Kari Erik343140.17146830.65196309.52
52Augustin Eero Henrik340844.3264572.77276271.55
53Nykänen Arttu Juhani339367.79326148.0713219.72
54Lehtovirta Jussi Einonpoika338625.880338625.88
55Matero Jukka Tapio33433056867.79277462.21
56Kolehmainen Ari Antero329720.72329678.742.02
57Meltoranta Joni Pekka Tapani323366.99165670.79157696.2
58Jossandt Michael Reimert323298.5463735.56259562.98
59Krogius Lars Jakob Erik314866.9326403.75288463.18
60Kankaanpää-Uotila Katja Elina312065.63306400.45665.23
61Mannila Jaakko Antero311628.3172011.73139616.57
62Suokas Jouni Johannes310584.41121995.48188588.93
63Ylhäinen Jarmo Juha309189.0326809.16282379.87
64Korhonen Onni Oskari299513.8197527.55101986.25
65Kuikka Timo Veli299348.2431035.87268312.37
66Knuuttila Jorma Veikko Aleksanteri294041.5224008.55270032.97
67Lintunen Vilho Mauno Johannes291199.4628570.58262628.88
68Ojala Jouni Kalevi291078.682369.42208709.18
69Saarinen Juhani Olavi290283.5869230.16221053.42
70Jalonen Jukka Pertti Juhani287640.06287640.060
71Kotavuo Jukka Tapani283961.85280456.693505.16
72Linnero Kimmo Kalevi282538.23281201.111337.12
73Sormunen Pasi Tapani282348.0263174.63219173.39
74Anttila Seppo Juhani281569.73260213.2921356.44
75Kivimäki Marko Heikki Mikael278234.74278234.740
76Stenberg Kimmo Kalevi278046.2211123.11266923.11
77Korpimaa Matti Harri Tapani277923.98277923.980
78Mäkelä Petteri Kustaa277474.966277.16271197.8
79Ahokas Jukka Erkki276893.57276893.570
80Ruohola Ilkka Olavi275214.82240931.5534283.27
81Halmesmäki Mika Ari Antero273205.96253579.919626.06
82Niemistö Helvi Sinikka Irmeli272410.0146064.88226345.13
83Kalpala Lauri Juhani272318.95234342.0637976.89
84Heinämäki Taisto Johannes270473.661357.56209116.04
85Orkola Tommi Antero270253.08262949.237303.85
86Salminen Ahti Tapio267618.4199741.19167877.22
87Lamberg Janne Petteri264416.66242900.3821516.28
88Hyytiäinen Arto Veikko Kalevi264180.0131772.61232407.4
89Ruponen Heikki Henrikki263962.634581.12229381.48
90Lehtinen Aku Juhani262945.51262945.510
91Rouhento Jouko Mauri Uolevi262725.6547339.88215385.77
92Kuisma Janne Juhani260369.16254545.435823.73
93Ahonen Jorma Antero260047.27111802.83148244.44
94Tavela Kaarle Yrjö Olavi259979.2157029.64202949.57
95Järvelä Timo Jaakko259878.76259878.760
96Lauer Seppo Juhani259705.63150924.04108781.59
97Tulokas Matti Tapani257653.030257653.03
98Karamäki Raimo Olavi257363.6734517.94222845.73
99Kujamäki Tommi Juhani256082.9433800.89222282.05
100Nurmi Pete Sakari253773.0140605.85213167.16
101Aaltonen Pekka Juhani253545.6384600.21168945.42
102Kuusela Eija Helena252200.17155085.0697115.11
103Rummukainen Raimo Tapio252095.9252095.90
104Helin Mika Juhani249207.65249207.650
105Lahtelin Jarmo Esko Mikael249035.4228546.0920489.31
106Vanne Sami Pentti248959.9554681.44194278.51
107Kiviniitty Ari Nestori248213.72231659.916553.82
108Arnala Ilkka Olavi247673.36158544.2589129.11
109Häihälä Anna-Liisa247040.143205.3243834.84
110Tast Anssi Akseli246874.53179997.6366876.9
111Salmi Timo Tapio245076.62231346.3913730.23
112Mattila Elina Maria244601.42211792.432809.02
113Vuorinen Jussi Tapio243412.15222979.320432.85
114Järvinen Sari Helena241968.26235908.76059.56
115Hussein Mustafa Fadil238796.2225612.7813183.42
116Vesterinen Kai Väinö Kalevi238387.88197725.1240662.76
117Ojanen Seija Annikki237414.87237414.870
118Katajamäki Kimmo Kalevi237365.6770362.58167003.09
119Toikka Kari Juhani233141.36225740.327401.04
120Leppikangas Petri Antero232769.3588172.12144597.23
121Säkkinen Eerik Juhana231091.1231091.10
122Ojala Juha Taneli2302560230256
123Ropponen Jussi Taneli230048.69230048.690
124Ruuskanen Leena-Maija Anneli229336.252368.96176967.24
125Stenberg Jarmo Juhani228461.6410840.86217620.78
126Vuoksio Kimmo Tapani227898.0219490932989.02
127Pahlman Riitta-Liisa227832.41174978.4752853.94
128Vallioniemi Raimo Antero227123.862940.9164182.9
129Hakala Juha Uljas227115.93206097.421018.53
130Leppälä Jyrki Juhani226634.197465.71129168.39
131Korkiamäki Vesa-Matti226078.69109212.38116866.31
132Toivola Arto Juhani225920.53219508.156412.38
133Blad Jaana Hannele225688.58225688.580
134Saarinen Matti Paavo225471.72222771.512700.21
135Rantanen Timo Jari Juhani225007.0249882.9175124.12
136Ylä-Jarkko Mervi Kaarina224892.36213615.7711276.59
137Karppinen Toni Miika224367.51224367.510
138Rinne Outi Marketta223664.8693219.05130445.81
139Ojala Juha-Matti223317.54223317.540
140Lindblom Kai Markus223184.83164288.1658896.67
141Vekka Seppo Kalle Tapani222486.245432.55177053.65
142Sipilä Jukka Tuomas222416.78126375.4796041.31
143Saikkonen Jukka-Pekka221858.95221858.950
144Daavittila Olli Jorma Juhani221795.3282162.68139632.64
145Heikkinen Mika Petri221450.39194556.4626893.93
146Pystynen Juha-Pekka221233.51221233.510
147Palosuo Matti Tuomas219426.16219426.160
148Tenovuo Matias Henrik218712.5218631.6680.84
149Komulainen Anna Riitta218614.15215692.872921.28
150Holappa Tero Pentti218414.25218414.250
151Ylhäinen Jari Juhani217879.6515037.1202842.55
152Penttilä Kai Mikael217396.0639217357.06
153Mäki Susanna Kristiina215535.5197786.3217749.18
154Aaltonen Heli Marketta214242.92210080.514162.41
155Salminen Juha Petri213468.5119668.4493800.06
156Lappalainen Kari210577.2152530.0858047.12
157Bäckman-Vatanen Kristiina Hannele210567.9365274.53145293.4
158Heinisuo Rami Tapio210133.162002049929.16
159Mustonen Olli209712.58154359.9855352.6
160Riiheläinen Jaana Margit208903.9936904.27171999.72
161Kairamo Heidi Johanna208662.0822152.39186509.69
162Rouhento Tommi Artturi208624.3270493.18138131.14
163Kähkönen Tarja Leena208596.91204689.453907.46
164Virtanen Krista Susanna208229.8347928.83160301
165Toivonen Markku Tapio208218.67204850.563368.11
166Purhonen Henri Mika Sakari207318.4315626.39191692.04
167Raunio Veli Jussi206627.38206627.380
168Pasula Kari Juhani206400.4206400.40
169Sinisalo Martti Juhani206377.58206377.580
170Ruini Marko Juhani206005.02161111.6444893.38
171Virtanen Markku Antero205952.6926292.46179660.23
172Kotkasaari Eero Matti205385.5168304.6637080.84
173Nuutinen Tuija Anneli 204751.58203508.51243.08
174Hautala Jouni Tapani203981.42198726.445254.98
175Rantala Kirsi Maria203091.1599332.22103758.93
176Ahonen Päivi Kerttuli202994.06187436.915557.16
177Miettinen Antti Markus202159.3597408.84104750.51
178Ylänen Ilkka Sakari201927.68191161.1410766.54
179Riekkola Lauri Kalervo201428.34201428.340
180Ruuskanen Matti Sakari201152.76106888.7594264.01
181Heinonen Maija Sisko200335.2200335.20
182Tallqvist Sofia Elina200117.32553.04197564.26
183Kiiliäinen Aki Petteri199688.63199688.630
184Kuusiniemi Juha-Ossi198218.07114478.6983739.38
185Merivirta Jan-Michael Carlos197727.16197727.160
186Meronen Antti Olavi197161.87197013.92147.95
187Pulli Marko Ilmari196477.97196477.970
188Juonela Heidi Johanna196298.7133868.662430.1
189Nikkanen Ilpo Juhani195323.9322365.34172958.59
190Voutilainen Jukka Pekka195202.8190093.875108.93
191Sokka Pekka Tapio194729.88189514.215215.67
192Laaksonen Juha-Matti194587.8186424.848162.96
193Hurjanen Jouko Mika Ilari194457.89194457.890
194Kataja Janne Pekka194356.62154576.5539780.07
195Vilpas Timo Martti Johannes193921.5665025.75128895.81
196Ylä-Onnenvuori Reijo Kalevi193402.88152193.4441209.44
197Tuomainen Mikko Petteri193316.87183311.510005.37
198Rekola Atte Juhani193310.86156949.0436361.82
199Hietanen Heikki Sakari193185.51110484.7682700.75
200Huhtamäki Mika Juhani1928851928850
201Savola Merja Hannele192847.6288190.87104656.75
202Helén Annakaija192618.88192618.880
203Ukonaho Jarmo Yrjö192508.06192508.060
204Utriainen Kari Juhani192373.97170750.0221623.95
205Kallioinen Juha Matti192239.06175692.6116546.45
206Andersin-Lintumäki Karin Johanna Louise192140.9536951.74155189.21
207Järvelä Sally Emilia191670.94191670.940
208Anttila Jorma Olavi191590.46101235.8990354.57
209Äijälä Markku Juhani190887.7190887.70
210Teinilä Tuula Marketta190666.9136415.9554250.95
211Häkkinen Jarno Olavi190640.81190640.810
212Vilen Petri Juhani190542.7190542.70
213Hovila Teemu Mikael190506.58190506.580
214Laakkonen Jarmo Antero189968.19159467.5930500.6
215Liuksiala Pertti Elias189787.51116824.9372962.58
216Vainio Merja Irmeli189420.29188478.86941.43
217Vuoksio Ira Annika189176.34136460.8452715.5
218Valtee Markku Risto J.189028.71189028.710
219Sauvala Heikki Antero Alfred189002.0214085.48174916.54
220Kassari Yrjö Kaarlo Johannes187812.0715700.04172112.03
221Vihtonen Heikki Kalervo187583.5366681.68120901.85
222Tulisalmi Tomi Kristian187449.35176061.8411387.51
223Mautemps Nicolas Erik Johan187434.83187434.830
224Järvinen Markku Olavi187387.98176582.4210805.56
225Mattila Esa Tapio187200.41187200.410
226Lento Petri Juhani187101.54186485.89615.65
227Virtanen Mikko Olavi187055.25107368.5779686.68
228Yrjänä Juha Kalevi186151.01186151.010
229Tuderman Veikko Olavi185939.1581511.22104427.93
230Tamminen Matti Tapio185824.07185220.57603.5
231Kantola Mika Henrik184985.66184985.660
232Pettai Liina184913.43184913.430
233Hendrell Tony Rafael184518.39155891.4328626.96
234Saarinen Timo Matti184422.78183104.131318.65
235Rautiainen Kosti Mikko Samuli184104.17184104.170
236Talvirinne Varpu Anne Inkeri183953.72146550.3637403.36
237Jussila Heimo Olavi183811.4110793.97173017.44
238Ilonen-Teivonen Liisa Maija183303.1935121.51148181.68
239Löf Risto Tapani183248.4178297.934950.47
240Jahkonen Rami Juhani183189.01173247.649941.37
241Hallenberg Sami-Petri182936.69104863.6778073.02
242Holopainen Kimmo August182548.87182548.870
243Heinämäki Juha Tapio182533.5874218.87108314.71
244Korhonen Jussi Kalevi182426.62178077.134349.49
245Engbom Arto Uolevi182268.87164366.6417902.23
246Sora Henri Uolevi181656.12136678.7944977.33
247Ilomäki Risto Sakari181054.96181054.960
248Tulokas Matti Mikael180815.3929393.19151422.2
249Munsterhjelm Klaus Magnus180713.0654749.42125963.64
250Teppo Jouni Tapio180478.51179465.911012.6
251Ingalsuo Ari Yrjö Petteri180382.1162784.9917597.11
252Ukkonen Timo Juhani180373.86106421.1473952.72
253Haavisto Mika Petteri180346.9180346.90
254Kortelainen Seppo Ilkka Juhani179827.88179827.880
255Pietikäinen Sirpa Maria179363.98167972.9411391.04
256Nylander Pia Hannele179329.33125608.3353721
257Heimo Timo-Jukka Kalevi178987.7146319.7532667.95
258Anttila Jouko Tapani178933.96113553.4165380.55
259Oksa Sauli Johannes178465.59149193.0929272.5
260Lounavuori Mika Sakari177835.12177835.120
261Lindblom Ulla Kristiina177776.01126816.6650959.35
262Vilppo Aki Tapio177666.380666.1197000.19
263Kartano Matti Janne Juhani177387.4168244.819142.59
264Runsamo Seppo Olli Juhani177191.46173799.643391.82
265Kuusisto Hanna-Maija Helena176897.61154751.8122145.8
266Vekka Tommi Seppo Juhani176836.63108150.2768686.36
267Uusitalo Hanna Maaria176768.96169524.397244.57
268Koskinen Pentti Rainer176750.81176561.9188.91
269Kovalainen Jari Tapani176750.54173547.73202.84
270Raitio Eero Antero176631.48175682.78948.7
271Sundholm Immo Seppo Ilmari176415.92176211.92204
272Nikander Jarkko Juhani176340.4167390.74108949.67
273Huuhtola Kimmo Olavi176244.35157296.3818947.97
274Lahtinen Mika Tapani175901.22175901.220
275Kivinen Seppo Tapio175787.62173214.82572.82
276Talpila Sami-Jussi Ilmari175500.7572117.7103383.05
277Mäenpää Risto Kalevi Miikael175195.5339972.47135223.06
278Purhonen Mari Katriina175140.6428223.58146917.06
279Lähteenmäki Kimmo Rauno175130.97163183.511947.47
280Narko Tomi Petteri175088.8890634.0184454.87
281Lahtinen Heikki Veikko175060.91175060.910
282Koskelainen Lauri Kari Tapani174881.2283066.8991814.33
283Lähteenmäki Kimmo Mikael174859.3168572.166287.14
284Göransson Hans Johan174827.09174827.090
285Vesikko Kielo Marjatta174716.64172037.82678.84
286Tattari Kimmo Kristian174478.04169678.644799.4
287Saarinen Juha Petri174462.35163308.6111153.74
288Uusitalo Timo Kalle Sakari174335.1421807.5152527.64
289Räihä Leo Antero174299.2333890.51140408.72
290Stenberg Tero Antero174155.97124446.2649709.71
291Rytkönen Jari Pekka174016.84169496.694520.15
292Liljedahl Miika Heikki172898.6143402.8729495.73
293Kantelus Jarno Kristian172864.23138127.7634736.47
294Ortamala Jouko Tapani172401.11171935.16465.95
295Määttänen Jari Pekka Juhani172081.96141128.7730953.19
296Mustonen Susan Marianne172071.48163102.698968.79
297Laaksonen Markku Antero172036.95172036.950
298Lohela Pentti Kalevi171977.22171977.220
299Hiekkanen Rauno Pauli Tapio171784.41168980.972803.44
300Naatula Helena Marjaana171594.6963006.57108588.12
Lista on epätäydellinen. Verohallinnon toimittamasta Kanta-Hämeen 100 000 euroa tai enemmän ansainneista 1475 ihmisestä 76 puuttui Verohallinnon listalta. Toimitus on täydentänyt oheista listaa 15 henkilön tulotiedoilla käsin.

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic