Lounais-Häme

Tauko virkisti Kerttu Niskasen elimistön uuteen iskuun

Hiihtäjä Kerttu Niskanen palaa tiistaina maastohiihdon maailmancupiin runsaan kahden viikon tauolta. Niskanen huipentaa muiden kärkihiihtäjien tavoin kautensa Kanadan-kiertueella.

– On mukava päästä hiihtämään täällä ja vetämään tällainen touri kauden loppuun. En olisi täällä, jos olisi olo, etten pääsisi minnekään, Niskanen ennakoi Gatineausta.

Niskanen, 27, vetäytyi Salpausselän kisojen ajaksi kotiin Vuokattiin harjoittelemaan, koska elimistö ei tuntunut helmikuun puolivälissä normaalilta. Tammikuun pikkuflunssa ja pian sen perään tullut järeämpi tauti saivat Niskasen kropan solmuun, ja vertyminen vei aikaa.

– Harjoittelin kotona suurimmaksi osaksi kevyesti, mutta ennen tänne lähtöä kerkesin tekemään yhden tehoharjoituksen, Niskanen valotti ja sanoi, että hänellä on nyt selvästi virkeämpi olo kuin pari viikkoa sitten.

– Aikaeron takia otimme täällä alun kevyesti, mutta eilen teimme Lauran (Mononen) kanssa kovempaa. Pystyimme hiihtämään sen yhdessä, vajaan viikon Kanadassa aikaeroon totutellut Niskanen kertoi.

Kahdeksan kilpailun kiertueella Niskasen bravuurimatkat osuvat vasta Kanadan länsiosiin Canmoreen. Alussa on luvassa idässä pari vapaan hiihtotavan sprinttiä ja helpohko latu Montrealissa, jossa perinteisellä hiihtotavalla ainakin miehet lykkivät tasatyöntöä.

Kanadassa kova hiihtobuumi

Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan kiertueen avauspaikkakunnalla Gatineaussa hiihtäjillä on loisto-olot, runsaasti luonnonlunta ja kaksi erinomaista harjoituspaikkaa lähellä majapaikkaa.

– Täällä on valtava maastohiihtobuumi. Lajin suosio on räjähtänyt 10–15 vuoden aikana tällä alueella, Jylhä kertoi ja mainitsi, että paikallinen seura järjesti sunnuntaina juniorien hiihtotapahtuman 400 osallistujalle.

Huippuhiihtäjien kiertueella suomalaismiesten menestystoiveet ovat kiertueen sijasta yksittäisissä kilpailuissa.

– Naisissa haemme joka kisassa maksimaalisen hyviä sijoituksia. Minimitavoite on jokaisen maailmancup-sijoituksen säilyttäminen, Jylhä laski.

Suomalaisista Krista Pärmäkoski on cupissa viidentenä, Niskanen kahdeksantena, Anne Kyllönen 11:ntenä ja Laura Mononen 15:ntenä.

(STT)

Kahdeksan kilpailua 12 päivässä
Maastohiihdon maailmancup huipentuu tiistaina alkavaan Kanadan-kiertueeseen, jossa hiihtäjät kilpailevat kahdeksalla matkalla kahdentoista kilpailupäivän aikana.Kanadan-kiertue on ensi kertaa hiihto-ohjelmassa. Sen mahdollistaa arvokisaton kilpailukausi.Kiertueen kilpailuista neljä on Kanadan itärannikolla, jonka jälkeen joukkueet siirtyvät charter-lennolla länteen Calgaryyn. Loput neljä kiertueen kisaa hiihdetään Canmoressa, jossa hiihdettiin vuoden 1988 talviolympialaisissa.Kiertueen kilpailuista kolme on sprinttejä, joista kaksi on vapaalla hiihtotavalla ja yksi perinteisellä.Canmoressa on kiertueen loppuhuipennukseksi pisimmät kilpailut: kahden hiihtotavan yhdistelmäkilpailut, vapaan hiihtotavan väliaikalähdöt ja perinteisellä hiihtotavalla kilpailtavat takaa-ajot, joissa kiertueen voitto ratkeaa.Suomen joukkueeseen kuuluvat naisista Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski sekä miehistä Matti Heikkinen, Martti Jylhä, Lari Lehtonen, Anssi Pentsinen ja Matias Strandvall.

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic