Lounais-Häme

Forssasta lähti Woltin kelkkaan heti 12 ravintolaa, kuljetusten piirissä myös kaksi erikoismyymälää

Alkuvaiheessa mukaan lähti 14 ravintolaa ja kauppaa.
Muun muassa ruokia ravintoloista koteihin kuljettava Wolt aloitti palvelunsa torstaina Forssassa. Kuva: Riku Hasari

Teknologiayhtiö Wolt avasi palvelunsa torstaina Forssassa.

– Forssassa on heti aluksi mukana 12 ravintolaa, joista voi tilata Woltilla ruokaa esimerkiksi kotiin tai mukaan noudettavaksi. Tämän lisäksi Forssassa palvelussa aloittavat Musti ja Mirri sekä Emotion, kertoo Woltin Suomen-maajohtaja Joel Järvinen.

Viimeisen vuoden aikana Wolt on vahvasti laajentanut palveluaan ravintolaruoan ohella vähittäiskaupan puolelle.

– Etsimme jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea. Mitä kattavammin palvelustamme löytyy tuotteita erilaisiin arjen tarpeisiin, sitä paremmin voimme vapauttaa asiakkaidemme aikaa muihin asioihin. Tavoitteenamme on laajentaa tarjontaamme tällä saralla myös Forssassa.

Talpialta Lempäähän, Jokioisilta Tammelaan

Forssan kuljetusalue ulottuu keskustan lisäksi etelässä Talpialle, pohjoisessa Lempäähän, lännessä Jokioisiin sekä idässä Tammelaan. Kokonaisuudessaan kuljetusalue kattaa kaupungin noin 11 kilometrin säteellä.

Wolt tarjoaa kampanjana ilmaiset kuljetukset Forssan ravintoloista ja kaupoista sunnuntaihin 2. lokakuuta asti. Tämän lisäksi ennen 30. syyskuuta rekisteröityvät uudet asiakkaat saavat käyttöönsä ilmaiset kuljetukset 30 päivän ajaksi.

– Toivomme ilmaisten kuljetusten kannustavan uusia asiakkaita kokeilemaan Woltia, Järvinen sanoo.

Woltilla on jo yli 40 toimintakaupunkia Suomessa.

Nämä yritykset ovat mukana

PizzaBuffa Prisma

Hesburger Prisma

Hesburger Keskusta

Deniss

Piipputerassi

Tene y Tapas

Ravintola Gurkhali

Alanya Adam’s

Subway

Ravintola Kultajyvä

Hämeentien autoburger

Grilli-Kahvila Aikapoika

Musti ja Mirri

Emotion

Uusimmat

Fingerpori

comic