Lounais-Häme

Tero Hemmilä HKScanin johtoon

Tero Hemmilä.

Maa- ja metsätaloustieteen maisteri Tero Hemmilä on nimitetty HKScanin toimitusjohtajaksi.

Hemmilä siirtyy tehtävään Yaran Nordic-alueen kaupallisen johtajan tehtävästä. Hemmilä aloittaa HKScanissa viimeistään maaliskuun 2019 aikana.

HKScan Oyj:n toimitusjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola.

 

Lue myös: HKScanin johtoon muutoksia – hallituksen puheenjohtaja ja konsernin toimitusjohtaja vaihtuvat välittömästi

 

– On hienoa, että pääsemme tekemään yhteistyötä Tero Hemmilän kanssa. Hän edustaa monipuolista elintarvike- ja lihaliiketoiminnan tuntemusta, jota muutostilanteessa tarvitaan. Uskon, että hän saa vietyä nopeasti läpi uudistuksia, joilla parannamme yhtiön kannattavuutta. Toivotan Teron lämpimästi tervetulleeksi HKScaniin, Kiskola sanoo.

51-vuotias Hemmilä on toiminut Yaran Nordic-alueen kaupallisena johtajana vuodesta 2015 lähtien. Tätä ennen hän oli Yara Suomen toimitusjohtaja vuosina 2010–2015.

HKScan-konsernissa Hemmilä on työskennellyt vuosina 1997–2010 eri tehtävissä muun muassa lihaliiketoiminnasta vastaavana johtajana, alkutuotannosta vastaavana johtajana sekä yhtiön strategia- ja kehitysjohtajana. Lisäksi Hemmilä on toiminut HKScanin hallituksessa vuosina 2011–2016.

– HKScanin Tilalta haarukkaan -strategia on selkeä ja vahva, mutta sen toimeenpano ei ole tuonut toivottua muutosta yhtiön kannattavuuteen. Keskitymme entistä määrätietoisemmin toimenpiteisiin, jotka parantavat yhtiön kustannuskilpailukykyä. Meillä on edelleen paljon tekemistä yhtiön tuotantotehokkuuden kehittämisessä ja Rauman yksikön toiminnan vakauttamisessa. HKScanilla on vahvat kuluttajabrändit, paljon hyviä tuotteita ja vahva asema kuluttajien ruokapöydässä. Uskon vahvasti, että yhdessä henkilöstön kanssa saamme parannettua yhtiön kilpailukykyä, Hemmilä sanoo. FL

 

Uusimmat