Lounais-Häme

Tiistai tuo etelään sateita, pohjoisemmassa osin selkeää – viikonloppuna ehkä jo ensilunta etelään

Helsinki
22.10.2018, 22:26

Kotimaa

Maanantain kovien tuulenpuuskien jälkeen tuulet rauhoittuvat ja sää on ajankohdalle tyypillistä lokakuun säätä, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin illalla.
Tiistaina matalapaine liikkuu Suomen eteläosan ylitse ja tuo mukanaan vesisateita. Pohjoisemmassa on osittain selkeää, ja aivan pohjoisimmassa Lapissa jopa pientä pakkasta. Etelä- ja keskiosissa lämpötila on viidestä seitsemään astetta.
Keskiviikkona matalapaine saattaa vielä muistuttaa itsestään kuurosateina. Lämpötilat ovat tiistain tasolla. Keskiviikko näyttää tuovan osaan merialueita varoitukset sekä aallokosta että meriliikenteelle vaaraa aiheuttavasta kovasta tuulesta.
Viikonloppua kohden voidaan haaveilla jo ensilumesta.
– Silloin lähestyy sadealue, josta voi tulla lunta maan eteläosaankin. Nyt näyttäisi, että lunta voisi tulla lauantaina, Solin kertoo.

Syöksyvirtaus kaatoi satoja puita ja lennätti järveen satoja neliöitä peltikattoa

Hattulassa raju syöksyvirtaus on kaatanut useita satoja puita ja vaurioittanut maatalon pihapiirissä satoja neliöitä peltikattoja, kertoo Kanta-Hämeen pelastuslaitos. Yksi puu on kaatunut talon päälle Hattulan keskustassa. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan ole loukkaantunut myräkässä.
Syöksyvirtaus on kulkenut linjalla Hattula-Ilamo-Eteläinen, kertoo päivystävä palomestari Markus Majuri STT:lle.
Puiden latvoissa on pelastuslaitoksen mukaan runsaasti pellinkappaleita, ja kansalaisia kehotetaan erityiseen varovaisuuteen. Majurin mukaan suuria paloja peltikattoa on päätynyt tuulen mukana läheiseen Hurttalanlahteen, joka on osa Vanajavettä.
– Vesialueella on runsaasti irtainta: puuta, katon paloja, kasvihuoneita ja muuta. Niitä nyt pimeässä yritetään kerätä vähemmäksi, Majuri kertoo.
Hänen mukaansa Hämeenlinna-Tampere-vesiliikenneväylä kulkee läheltä aluetta, jossa irtainta roskaa on paljon.
– Tässä on koitettu saada kansalaisille valppautta, että eivät pääse telomaan itseään. Isot kappaleet, joita tuolla on lennellyt, voivat painaa kymmeniä tai satoja kiloja, hän varoittaa.
Myös kaatuneet puut voivat aiheuttaa vaaraa.
Pelastuslaitoksella on ollut Hattulan keskustan ja Ilamon alueella useita vahingontorjuntatehtäviä. Vahinkojen koko laajuus saadaan selville vasta tiistain aikana, Majuri arvioi.

Rakeiden koko jopa 2,5 senttiä

Tänään tuulet puhalsivat maan länsiosissa puuskittain noin 15 metriä sekunnissa, rannikolla noin 20 metriä sekunnissa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin. Maan itäosissa tuulenpuuskat olivat kovimmillaan 5-20 metriä sekunnissa.
Ilmatieteen laitos kertoi lisäksi Twitterissä rae-ennätyksestä. Rakeita satoi päivän aikana maan länsiosissa, erityisesti Hämeessä, ja osa rakeista oli kahden tai 2,5 senttimetrin kokoisia.
– Tämä on myöhäisin ajankohta, kun suuria rakeita havaitaan Suomessa, Ilmatieteen laitos tviittasi. Laitoksen mukaan aiempi myöhäisin havainto tehtiin Mäntsälästä 19. lokakuuta 2011.
Solinin mukaan rakeille otolliset olosuhteet syntyvät, kun kuuropilveen osuu voimakas nousuvirtaus ja tarpeeksi kosteutta, jolloin rae pääsee kasvamaan.

https://twitter.com/meteorologit/status/1054393636669022209

STT

Kuvat:

Uusimmat