Lounais-Häme

Humppilan 7 A karanteeniin, tiistailta kaikkiaan neljä uutta koronatartuntaa Forssan seudulta

Tiistain aikana Kanta-Hämeessä todettiin 11 uutta Covid-19-tartuntaa. Tapauksista kuusi on Hämeenlinnan seudulta, neljä Forssan seudulta ja yksi Riihimäen seudulta.
Tiistain aikana Kanta-Hämeessä todettiin 11 uutta Covid-19-tartuntaa. Tapauksista kuusi on Hämeenlinnan seudulta, neljä Forssan seudulta ja yksi Riihimäen seudulta. Kuva: EPA

Humppilan 7A-luokka on asetettu karanteeniin todennäköisen korona-altistumisen vuoksi.

– Tämä on varotoimenpide. Koulussa on saamieni tietojen mukaan käytetty varsin hyvin maskeja koulupäivän aikana, kertoo Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän tartuntatautilääkäri Teppo Tähtinen.

Luokan karanteeni kestää 7. toukokuuta asti.

11 uutta tartuntaa maakunnassa

Tiistain aikana Kanta-Hämeessä todettiin 11 uutta Covid-19-tartuntaa. Tapauksista kuusi on Hämeenlinnan seudulta, neljä Forssan seudulta ja yksi Riihimäen seudulta.

Tartunnoista kahdeksan on perheen sisäisiä jatkotartuntoja, yksi on todennäköisesti saatu koulussa, yhden lähde on epäselvä ja yhden jäljitys vielä kesken.

Hämeenlinnassa Idänpään päiväkodissa on todettu koronatartunta. Terveysviranomainen on asettanut päiväkodista kotikaranteeniin yhteensä 18 lasta ja 5 aikuista 6.5. tai 7.5.2021 saakka.

Karanteenipäätös ei aiheuta päiväkodin lapsille tai perheille mitään välittömiä tutkimustarpeita tai toimenpiteitä.

Pikkuniitun päiväkodissa Tervakoskella on määrätty 11 lasta sekä 7 työntekijää karanteeniin 7.5. saakka päiväkodissa 23.4. tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi.

Kaikki karanteenissa olevien lasten perheet on kontaktoitu ja heille on annettu toiminta-ohjeet karanteeniin. Pikkuniitun päiväkodin toiminta jatkuu muilta osin normaalisti noudattaen entistäkin tarkemmin muun muassa hygieniaohjeita.

Juttua täydennetty  28.4. kello  14.40 Humppilan karanteenitiedolla.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti