Lounais-Häme Loppi

Timo Heinonen ja Jaana Pelkonen esittävät Ylen siirtymistä vain suomalaiseen musiikkiin koronan vuoksi

Esimerkiksi Ylex on kertonut nostavansa kotimaisen musiikin osuutta kanavan kaikesta musiikista. Timo Heinonen ja Jaana Pelkonen toivoisivat, että Yle soittaisi koronan aikana vain tuoretta kotimaista musiikkia. Kuva: Tapio Tuomela

Kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen ja Jaana Pelkonen esittävät, että Yleisradio siirtyisi korona-aikana soittamaan radiokanavillaan ainoastaan suomalaista tuoretta musiikkia. Perusteena Heinosella ja Pelkosella on se, että Yle voisi näin auttaa suomalaisia artisteja ja musiikin tekijöitä radiosoitosta maksettavien korvauksien avulla. Tämä paikkaisi kansanedustajien mukaan artistien ja musiikin tekijöiden tilannetta keikkatulojen kadottua. – Teostolta korvausta saavat kappaleen tekijät…

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Forssan Lehden jutut.

Uusimmat

Fingerpori

comic