Lounais-Häme

Todellisuus alkaa, kun lapsi tulee taloon

 

Perhehoitoyksikkö Kanerva esitteli sijaisperhetoimintaa tällä viikolla Forssassa. Yksikkö kaipaa sijais- ja tukiperheitä Lounais-Hämeestä.

Forssalaiset Maarit ja Matti Yli-Tokko aloittivat tukiperheenä 12 vuotta sitten. Siihen aikaan perheen kolme lasta, nyt 17-, 19- ja 20-vuotiaat, alkoivat olla sen ikäisiä, että perheeseen mahtuisi enemmänkin lapsia.

-Kun olin 18, olin karjanhoitajana tilalla, jonka perheellä oli sijaislapsia. Ajattelin silloin, että haluaisin itsekin ottaa sijaislapsia, Maarit Yli-Tokko kertoo.

Kun mieskin myöhemmin innostui ajatuksesta, päätös oli helppo tehdä.

-Oikeastaan en tiennyt, että sellaisia kuin sijaisperheet on edes olemassa, Matti Yli-Tokko tunnustaa.

Hän lisää, että sijaisvanhemmuus on suuri asia heidän elämässään. Hän sanoo oppineensa elämän realiteetit ja sen, että työn ulkopuolellakin on elämää. Nuorempana työ oli tärkeintä.

-Jäin muutama vuosi sitten pois työelämästä, jotta lapsille jäisi enemmän aikaa.

Maarit sanoo, että sijaisvanhemmuus on haastavampaa kuin mitä hän 18-vuotiaana ajatteli.

-Todellisuus alkaa, kun lapsi muuttaa taloon.

Perhe oli aluksi tukiperheenä muutaman vuoden, kunnes yhdeksän vuotta sitten kaksi lasta tuli Yli-Tokoille. Lapset viihtyivät ja muuttivat lopulta kesän jälkeen perheeseen sijaislapsiksi. He asuvat edelleen perheessä.

Sen jälkeen perhe on kasvanut vielä kolmella lapsella.

-Nyt meillä on viisi murrosikäistä… elämä on välillä haasteellista, Maarit muotoilee ja hymyilee päälle.

Lisäksi pariskunnalla on viisi tukilasta.

-Tämä on puhtaasti kutsumustyö. Lapsia pitää rakastaa ja olla sosiaalinen. Ihmiset täytyy hyväksyä sellaisina kuin he ovat.

Vaikka lasten biologisilla vanhemmilla olisi ongelmia, niin ne eivät saa näkyä suhtautumisessa lapsiin. Heidän kanssaan pitää tulla toimeen.

-Tässä työssä tuetaan lapsia, mutta annetaan myös biologisille vanhemmille apua.

Maarit sanoo, että hän muistaa hyvin sen ajan, kun heidän omat lapsensa olivat pieniä. Hänen vanhempansa olivat kuolleet eikä hänellä ollut ketään, joka tukisi.

-Siihen aikaan tukea sai vain lastensuojelun asiakas. Nykyisin tukea saavat kaikki.

Nykyisin sijaisvanhempien täytyy osallistua pride-koulutukseen ennen kuin lapset pääsevät muuttamaan kotiin. 12 vuotta sitten ei ollut koulutuksia.

Yli-Tokot eivät kuitenkaan ole olleet tyhjän päällä. He saavat työnohjausta Forssan kaupungin sosiaalitoimesta, Perhehoitoyksikkö Kanervasta ja lasten psykiatrialta.

-Ohjausta on paljon, joskus viikoittain, ja se on pelkästään hyvä.

Maarit toteaa, että vaikka ongelmia riittää, niin työ on myös palkitsevaa. Lasten pienet edistysaskeleet koulussa tai sosiaalisissa tilanteissa tuntuvat hyviltä.

-Päivät, jolloin kukaan ei riitele, ovat hyviä.

Heillä on läheiset välit kaikkiin lapsiin, myös omiin.

Joskus luottamuksen syntyminen vie aikaa. Matti kertoo, että hänellä oli aikanaan vaikeuksia tutustua yhteen sijaislapsista. Poika ei halunnut edes istua hänen syliinsä kahden ensimmäisen vuoden aikana.

-Sitä tunnetta on vaikea kertoa sanoin, kun hän sanoi minua ensimmäisen kerran iskäksi.

Yli-Tokot kertovat, että omat lapset tottuivat sijais- ja tukilapsiin nopeasti, mutta joskus sijaislapset ovat mustasukkaisia heidän biologisista lapsistaan.

Ja joskus on haastavaa saada yhteispeli toimimaan.

-Meillä on pelisäännöt, joiden mukaan mennään.

Ketään ei saa arvostella, omien puolia pitää pitää ja haistattelu on kielletty. Toista pitää kohdella, niin kuin haluaa itseään kohdeltavan.

-Jos tulee koulusta jälkkäriä tai jää kiinni valheesta, tulee sanktio eli viikkoraha voi jäädä saamatta.

Yli-Tokoilla on työnjako. Maarit hoitaa tunnepuolen ja Matti pitää lasten kanssa hauskaa.

-Minä keskustelen asioista ja Matti pelaa lasten kanssa, Maarit naurahtaa.

Perheessä tehdään myös paljon ruokaa. Iltaruuaksi keitetään kymmenen litran kattilallinen perunoita ja sen oheen kolme litraa kastiketta.

-Onneksi saamme lihan omalta tilalta.

Yli-Tokot pitävät parisuhteestaan huolen lähtemällä joskus kahdestaan reissuun. Kerran vuodessa vähän kauemmas ja kolme, neljä kertaa vuodessa he tekevät viikonloppumatkoja.

-Keskimmäinen tyttäremme kävi tukiperhekoulutuksen, kun hän täytti 18 ja hän tuuraa meitä poikaystävänsä kanssa, kun menemme reissuun.

Kun kuvaaja alkaa ottaa kuvia pariskunnasta, Matti Yli-Tokko alkaa etsiä harjaa, että saisi hiuksensa ojennukseen.

Harjan löytäminen tyttövaltaisessa perheessä on kuulemma isompi haaste kuin parisuhteen ylläpitäminen.

-Suhde kestää kyllä, Matti vakuuttaa.

Yli-Tokot haluavat olla sijaisvanhempina niin kauan, että nuorimmainenkin, nyt 11-vuotias sijaislapsi on täysi-ikäinen. Sen jälkeen he voisivat tehdä kriisiperhetyötä.

-Eläinavusteinen toimintakin kiinnostaisi. Olemme mukana green care -hankkeessa, Maarit kertoo.

Perheen maatilalla on nimittäin liuta eläimiä. Aitauksissa on 40 vuonohevosta, possuja ja koiria, kissoja, pupuja ja marsuja. Maarit sanoo, että eläimet ovat tiivis osa heidän perheyhteisöään.

-Eläinten kanssa lapset voivat harjoitella sosiaalisia taitojaan ja empatiaa. FL

 

Asiasanat

Uusimmat