Lounais-Häme

Toimeentulotuen ongelmat tuntuvat Forssassakin

Kun toimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirrettiin kunnilta Kelalle vuodenvaihteessa, lisäsi se hakijoiden määrää ja ruuhkaa selvästi myös Forssan palvelupisteellä.

Kelan Kanta-Hämeen palveluryhmän ryhmäpäällikkö Elina Rautio arvioi, että Forssan Kelan tiskillä kävi parhaimmillaan 30–50 asiakasta päivässä enemmän kuin vuosi sitten.

-On se aika huomattava määrä. Nyt tilanne on jo rauhoittunut, tammi-helmikuu oli kiireisintä, Rautio sanoo.

Urjalassa asuva Heidi Syrjälä, 21, haki toimeentulotukea verkon kautta viime vuoden lopulla. Syrjälän ainoat tulot olivat 450 euroa opintotukena asumislisineen sekä 150 euroa matkatukena. Kolmevuotiaan lapsen äiti ajaa omalla autollaan Forssaan, jossa hän opiskelee lähihoitajaksi. Tuet menevät lähes kokonaisuudessaan jo vuokraan.

Syrjälä haki toimeentulotukea ensimmäisen kerran joulukuussa ennen tuen siirtymistä Kelaan ja sai myöntävän päätöksen Urjalan kunnalta viikossa. Ongelmat alkoivat tuen siirryttyä Kelalle. Syrjälä sai vielä tammikuussa normaalisti täyden toimeentulotuen, noin 550 euroa, mutta helmikuussa tuesta saapui yllättäen vain murto-osa.

-Soitin Kelaan, josta kerrottiin, että olin saanut 400 euroa opintolainaa. Sanoin, ettei minulle ole tullut opintolainaa, koska en ollut edes hakenut sitä. Puuttuva raha, noin 400 euroa, maksettiin maaliskuun alussa, Syrjälä sanoo.

Maaliskuun alussa ei sen sijaan tullut maaliskuun tukea, kun päätös siitä venyi. Maaliskuun lopussa tuli kieltävä päätös, jossa todettiin, että kesäkuun vaihteessa valmistuvan Syrjälän tulisi hakea opintolainaa. Syrjälä haki opintolainaa, mutta lainatakauksesta tuli Kelalta ristiriitaisia päätöksiä.

-Ensin sanottiin, etten saa opintolainalle takausta, mutta yhtäkkiä saankin sen. Kun saan lainan, en taas saa toimeentulotukea. Tämä on ollut todella inhottavaa pompottelua, Syrjälä sanoo.

Palvelupisteitä pahemmat ongelmat ovatkin olleet nimenomaan ratkomispuolella, joka päättää toimeentulotukien myöntämisestä.

-Ratkaisupuolella tehdään ylitöitä koko ajan, jotta käsittelyajat saataisiin lyhyemmäksi, Rautio sanoo.

Kanta-Hämeeseen Rautio on rekrytoinut asiakaspalvelun puolelle lyhyen ajan sisään seitsemän uutta työntekijää, minkä lisäksi alkuvuonna aloitti jo useampi uusi. Myös ratkaisupuolella työntekijöitä on lisätty.

-Pyrimme tekemään kaikkemme, jotta pompottelua ja epäselvyyttä olisi mahdollisimman vähän. Tämä on uusi muutos yhtä lailla Kelallekin.

Syrjälä kyseli Kelan puhelinpalvelusta, eikö hän saa mistään rahaa ennen kuin on tehnyt uuden lainahakemuksen, mutta hänelle ei osattu vastata. Syrjälä on selvinnyt lähinnä vanhemmiltaan saadulla avulla.

-Toimeentulotuki oli minulle aivan viimeinen keino. Jos ei olisi ketään, jolta saada tai lainata rahaa nyt käsittelyn venyessä, ei minulla olisi ollut mitään toivoa maksaa vuokraa tai laskuja, Syrjälä sanoo.

Raution mukaan Kelan tiskillä on näkynyt ihmisten kiristyneet hermot, kun tukia ei ole tullut odotetusti.

-Se on ihan ymmärrettävää, kun käsittelyajat ovat olleet pidemmät kuin laki sallisi niiden olevan. Tässä on kyse ihmisten rahoista ja toimeentuloista, Rautio sanoo. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic