Lounais-Häme

Toimeentulotuki siirtyi Kelalle – laitos voi joutua kovan kiireen takia töihin tapaninpäivänä

Toimeentulotuki siirtyi konkreettisesti Kelan hoidettavaksi torstaina, kun laitos teki ensimmäiset etuusratkaisut uusille asiakkailleen. Kelassa tehdään nyt kuumeisesti töitä, jotta kaikki asiakkaat saisivat rahansa ajallaan vuodenvaihteen jälkeen.

Etuuskäsittelylle jäi toivottua vähemmän aikaa, koska lainsäädäntö viivästyi pitkin syksyä. Kelassa pohditaankin parhaillaan, pyydettäisiinkö vapaaehtoisia työntekijöitä töihin tapaninpäivänä.

Kela on harkinnut myös töiden tarjoamista väelleen jouluaattona ja joulupäivänä, mutta tästä ajatuksesta on luovuttu, kertoo Toimeentulotuki 2017 -hankkeen päällikkö

Heli Kauhanen

.

– Tapaninpäivän iltapäivää vielä mietitään, mutta emme tiedä tilannetta vielä ihan tarkkaan. Hakemuksia tulee runsaasti koko ajan, mutta laki antoi mahdollisuuden käynnistää ratkaisujen tekemisen vasta torstaina, Kauhanen kertoo.

Kauhasen mukaan

kyseessä on niin suuri muutos, että sen sujuminen täysin ongelmitta olisi “pienoinen ihme”.

– Käytettävissämme oleva aika on valtavan lyhyt, mutta en vielä tällä kohtaa sanoisi, että tulemme myöhästymään, vaan nyt tehdään työtä niin paljon kuin pystytään. Olemme tosissamme asian kanssa ja teemme parhaamme senkin takia, että toimeentulotuki on viimesijaista turvaa ihmisille, Kauhanen korostaa.

Kelan etuuskäsittelyyn on palkattu tai siirretty sisäisesti noin 600 uutta työntekijää toimeentulotukea hoitamaan. Asiakaspalvelun vahvuutta on kasvatettu lisäksi noin 70 henkilöllä. Osa uusista työntekijöistä on määräaikaisia.

Kelan toimihenkilöiden pääluottamusmiehen

Tuula Hällfors-Laaksosen

mukaan Kelalla ei ole paniikkitunnelmia, vaikka tiedossa on runsaasti ylitöitä uusien lakisääteisten tehtävien takia.

– Jos ylitöitä tehdään, se perustuu vapaaehtoisuuteen. Koulutusta on järjestetty ja henkilöstöstä pidetään huolta, hän vakuuttaa.

Pientä helpotusta

Kelalle tuo se, että joulu- ja tammikuu ovat toimeentulotuessa verrattain hiljaisia kuukausia. Selitys piilee veronpalautuksissa. Jos ne eivät mene ulosottoon tai perintään, ne lasketaan tuloksi, mikä vähentää oikeutta toimeentulotukeen.

– Silloin ei ole oikeutta toimeentulotukeen joulukuussa eikä välttämättä vielä tammikuussakaan, Kauhanen selittää.

Vuodenvaihteen aikoihin Kelan pitää tehdä arviolta 150 000 toimeentulotukipäätöstä kuukaudessa.

Kauhasen mukaan Kelan töitä nopeuttaa se, että ilahduttavat 55 prosenttia asiakkaista on asioinut laitoksen kanssa sähköisesti. Asiakkailla olisi kuitenkin vielä parannettavaa sähköisten hakemustensa liitteiden kanssa.

Kelassa tällä viikolla käyttöön otettu tietojärjestelmä toimeentulotuen käsittelyyn on Kauhasen mukaan toiminut toistaiseksi niin kuin pitääkin lukuun ottamatta joitakin aivan lyhyitä käyttökatkoja.

Uusimmat