Lounais-Häme

Tomaatit takapihalta ja yrtit ikkunalaudalta

 

50 tomaattilajiketta. Laulaja Sonja Lumme ei pihistele, kun hän kasvattaa hyötypuutarhaansa omaan käyttöön. Joka vuosi hän kokeilee useita kymmeniä tomaattilajikkeita. Yksi hänen ikisuosikeistaan on Sungould-lajike. Se on makea ja oranssi kirsikkatomaatti, joka kasvaa noin kaksimetrisessä pensaassa.

Sonja Lumme oli laulamassa jakamassa vinkkejä puutarhanhoitoon Forssan Kukkamarkkinoilla perjantaina.

Lumpeen mukaan yhä useampi viherpeukalo on hurahtanut hyötypuutarhaan. Ihmisille on tärkeää tietää ruoan alkuperä. Lumme itse suosii luomua ja syö pelkästään oman pihan tomaatteja. Kasvukausi jatkuu pitkälle syksyyn kasvihuoneen ansiosta.

-Oman pihan kasvis on parasta mahdollista lähiruokaa.

Forssalaiset Juha ja Maj-Lis Koskelainen ovat hyviä esimerkkejä hyötypuutarhan harrastajista. Pariskunta viljelee perunoita, sipulia, maa-artisokkaa, yrttejä, marjoja ja tomaatteja. Koskelaiset tietävät kokemuksesta, että oman maan tuotos maistuu paremmalta kuin kaupan.

-Pelkästään kasvisten noukkiminen omasta maasta on mukavaa.

Pariskunta oli Forssan Kukkamarkkinoilla etsimässä amppelitomaattia. He suunnittelivat hankkivansa tonton-lajikkeen, jonka ongelma on kuitenkin sen suuruus. Kun tomaatti tuottaa satoa, oksat alkavat painaa niin paljon, että amppeli on parempi laskea maan tasalle tai suureen pesuvatiin.

Tomaatti ei ole helpoin mahdollinen kasvatettava, mutta helppous ei olekaan tärkeintä.

-Puutarhan hoitaminen on ennen kaikkea terapiaa. Siitä saa palkaksi vielä satoakin, Maj-Lis Koskelainen sanoo.

Kuten Kukkamarkkinoilla yleensä, niin myös eilen Forssan torilla myytiin varsin näyttäviä kesäkukkia. Torkkelin puutarhan yrittäjä Anna Maija Turtiainen oli tehnyt usean eri lajikkeen kukka-amppeleita. Hän huomauttaa, että kuka tahansa voi tehdä amppelinsa itse. Turtiainen kertoikin useille asiakkaille, mitkä lajit sopivat samaan ruukkuun.

-Ainakin miljoonakello, petunia, lumihiutale, alpi, koristebataatti, maahumala, italian curry, rautayrtti ja poutapilvi sopivat amppeliin. FL

 

Kaupan ruukkuyrtistä makua koko kesäksi
Valitse ruokakaupasta nuori yrtti. Tunnistat nuoren kasvin pienestä koosta ja siitä, etteivät yrtin juuret tule ulos ruukusta.Ota yritti pois ruukustaan ja istuta se suureen, halkaisijaltaan noin 20-senttiseen ruukkuun.Kastele yrttiä paljon, koska se on tottunut jopa ylikasteluun.Kun käytät yrttiä, älä revi sen lehtiä, vaan katkaise verso poikki. Tällöin kasvi haaroittuu ja tulee tuuheaksi.Saat yrtistä maustetta koko kesän.Lähde: puutarhaharrastaja, laulaja Sonja Lumme

Uusimmat