Lounais-Häme

Trooppinen myrsky Lane suuntaa pois Havaijilta – tulvat ja maanvyöryt yhä mahdollisia

Honolulu
26.08.2018, 09:53

Ulkomaat

Hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi heikentynyt Lane on kääntynyt poispäin Havaijisaarilta lauantaina alkuillasta paikallista aikaa. Myrsky liikkuu länteen 14,5 kilometrin tuntivauhtia, kertoo Keski-Tyynimeren hurrikaanikeskus. Myrskyn tuulennopeudet ovat 80 kilometriä tunnissa eli yli 22 metriä sekunnissa.
Alun perin voimakkaana luokan 5 hurrikaanina alkanut Lane heikkeni trooppiseksi myrskyksi lähestyessään Havaijia. Se aiheutti saarilla voimakkaita rankkasateita ja tulvimista. Sateet aiheuttivat myös maanvyöryjä. Maanvyöry tukki muun muassa yhden pääsaaren valtateistä.
Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen säävaroitukset eivät ole enää voimassa saarilla, ja viranomaisten mukaan myös lentokentät ja satamat toimivat taas normaalisti. Voimakkaiden sateiden uskotaan kuitenkin jatkuvan vielä sunnuntain ajan, mikä voi hurrikaanikeskuksen mukaan johtaa uusiin tulviin ja maanvyöryihin.
Trooppiset hirmumyrskyt ovat harvinaisia Havaijilla. Edellinen voimakas myrsky oli kolmen vuosikymmenen takainen hurrikaani Iniki, joka aiheutti kuuden ihmisen kuoleman ja miljardien vahingot Kauain saarella.

http://www.prh.noaa.gov/cphc/

STT

Kuvat:

Uusimmat